keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Meitä on moneen junaan

Pahoittelen jo etukäteen tätä koko kirjoitusta ja avautumisen määrää.
En ehkä edes suosittele koko tekstin lukemista, halusin vain itselleni purkaa johonkin tämän kaiken pahan mielen.
Koko jutun tiivistelmä tulee tässä yhdessä lauseessa:

Ihmiset, olkaa kilttejä ja älkää viekö omaa koiraanne "tervehtimään" toista koiraa jota yritetään kouluttaa!

Mutta oikeasti, mistä näitä ihmisiä aina vaan tulee?

Olen kirjoittanut samasta aiheesta useampaankin kertaan. Nyt on ollut erittäin, erittäin pitkä tauko ettei näitä ikäviä kohtaamisia ole päässyt tapahtumaan, ehkä siksi ottaa päähän taas kaksin kerroin enemmän kun tänään meni taas kaikki juuri niin kuin ei pitäisi mennä. Ehkä Floun takia olen ollut tarkempi ja muutenkin kun viime syksystä/kesästä asti on lenkkeilty usein kolmen koiran kanssa niin olen vetänyt tilanteet aivan varman päälle. Tämä nyt on vaan sellainen aihe mikä ottaa päähän aivan järjettömän paljon, aina vaan, kerta toisensa jälkeen.

Se ei siis ole mikään uutinen että Ariel on todella pelokas koira, ollut aina hyvin varautunut kaikkea uutta kohtaan. Toisista koirista hän piti oikein paljon siihen asti kunnes joitain vuosia sitten iso koira pääsi puistossa omistajaltaan irti ja tuli hänen kimppuunsa, ärisi ja murisi ja haukkui ja runnoi Arielia maahan. Mitään fyysisiä vammoja ei löydetty mutta henkiset vammat olivat sitäkin suuremmat. Ariel alkoi pelätä isoja koiria ja sitten pieniä koiria ja lopulta kaikki koirat jotka tulivat vastaan hihnassa olivat pelottavia ja niille alettiin huutaa ja raivota jo hyvissä ajoin ettei kukaan vaan tulisi lähelle. Vapaana edelleen Ariel tulee ihan hyvin toimeen pienten koirien kanssa ja joidenkin isompienkin mutta hihnassa ei mitään jakoa vaikka koulutuksella tilanne onkin saatu hiukan paranemaan. Se on kuitenkin erittäin vaikeaa niin hermoherkän, aran ja yleisesti pelokkaan koiran kuin Arielin kanssa.

Täällä missä me asumme on paljon tilaa lenkkeillä ja mennä ja usein on niin hiljaista, että lenkeillä näemme muita koiria ehkä kerran viikossa. Siitä huolimatta että asumme melkein kylän keskustassa. Ohituksia (ja näin olleen harjoitusta) ei siis tule paljoa jos ei niitä tilanteita lähde oikein hakemaan. 

Joskus teen koulutuslenkkejä kaikkien koirien kanssa erikseen mutta useimmiten mennään kaikki kolme kerralla ihan peruslenkit. Ja ei siinä mitään ongelmaa ole ollut, silloin ohitukset mennään Arielin mukaan ja sillä etäisyydellä mistä tiedän että Ariel pystyy ohittamaan ilman rähinää. Voisin sanoa että rähinätilanteita ei pääse koskaan syntymään jos pystyn itse vaikuttamaan asiaan. Ennakointi on elämäntapa. Pahimmissa tilanteissa vaihdan suuntaan niin, ettemme joudu varmaan kohtaamistilanteeseen. Yleensä menemme vain vähän sivuun tieltä, joskus kadun toiselle puolelle tai tarvittaessa vaikka puskaan niin, että pystyn palkkaamaan Arielia (ja tietysti myös Flouta ja Iviä siinä samalla kun odottavat nätisti) siitä, kun hän a:katsoo toista koiraa rauhassa tai b:katsoo minua tai c:istuu ja katsoo minua (tai oikeastaan mitä vaan paitsi raivoaa).

Mutta miksi se on niin ÄÄRETTÖMÄN vaikeaa ihmisille ymmärtää MENNÄ OHI ja jatkaa matkaa kun he huomaavat, että joku aivan selvästi poikkeaa reitiltään tai menee sivuun tai hakee etäisyyttä ja jää paikalleen kolmen koiran kanssa selvästi keskittymään niiden kanssa johonkin asiaan? Ottamatta mitään kontaktia muihin, antamatta mitään vihjeitä siitä että haluaisivat tervehtiä? Miksi on niin vaikeaa vain mennä ohi?

Tämä on oikeasti sellainen asia missä minulla loppuu ymmärrys ihan kokonaan. Alussa (ja kaikissa väleissä) katson aina niin hyvin kuin vain pystyn että mistä toinen koira on tulossa, mihin he ovat menossa ja että emme varmasti ole sillä suunnalla mihin he haluaisivat tulla ja jos huomaan että olemme, emme sitten jää siihen treenaamaan vaan poistumme kokonaan toiseen suuntaan. Mutta välillä on tilanteita, kun en vain pysty näkemään kaikkea (koska silmät ovat vain yhdellä puolella päätä) ja jos Ariel vaikuttaa esim. tavallista stressaantuneemmalta, joudun pitämään vahvistetiheyden todella korkealla ja koittaa väleissä palkata vielä kaksi muutakin koiraa, enkä silloin yksinkertaisesti vain ehdi samalla katsoa missä se toinen koira menee. Oletan, toivon ja rukoilen vain että he kulkisivat ohi ilman mitään ihmeempiä.

Yksi ryhmä ihmisiä on se, joka pysähtyy. Eivät tule ihan lähelle, mutta jäävät vaan siihen tuijottamaan. Välillä he vain seisovat ja tuijottavat siinä koiransa kanssa, toisinaan alkavat hitaasti tulla kohti ja koittavat kysyä jotain tai mitä ikinä. Näille ihmisille ehdin yleensä vielä ystävällisesti koittaa äkkiä jossain välissä kertoa että me koulutamme, jatkakaa matkaa kiitos. Jotkut jatkavat. Toiset eivät. Jos eivät, koitan vain kiskoa omat koirat pois paikalta kun vielä ehdin.

Toinen ryhmä on sitten se, jotka vain kaikessa hiljaisuudessa päättävät tulla luokse. Näyttää vielä usein siltä, että he olivat menossa ohi mutta seuraavaksi havahdun siihen että he ovat noin metrin metrin päässä suoraan selkäni takana ja Ariel raivoaa. (Tai vielä parempi, toinen koira on jo oman hihnansa päässä, haisteluetäisyydellä omistani.) Usein Ivi vielä lähtee siinä vaiheessa mukaan haukkumaan mutta lopettaa yleensä heti kun toinen koira lähtee pois tai jos saan kaaoksessa pyydettyä hänet istumaan. 
Ja ne ei ole mitkään pienet raivot mitkä Ariel vetää vaan ihan järkyttävä reagointi ja voin vain kuvitella missä koiran stressitasot ovat siinä tilanteessa.

No, siinä on sitten sen päivän lenkit pilalla,
minun koko päivä pilalla
ja mahdollisesti pidemmän ajan koulutukselliset saavutukset pilalla.

Ariel on kierroksilla vielä ainakin 15 minuuttia tapahtuman jälkeen ja stressihormonit tietysti koholla lukuisia tunteja jos ei päiviä sen jälkeen kun ollaan jo päästy kotiin. Tilanteesta Ariel oppi sen, ettei edelleenkään voi luottaa toisiin koiriin eikä myöskään minuun, koska päästin toisen koiran hänen luokseen vaikka olin jo vähän saanut hänet luottamaan siihen, että kun hän istuu nätisti ja katsoo minua ja katsoo rauhassa toista koiraa, saa paljon hyviä nameja ja kaikenlisäksi se toinen koira menee ohi eikä mitään pahaa tapahdu. Ja tietysti tärkein: kannatti raivota koska sillä sai varmasti toisen koiran menemään pois. Tehokasta. Käytös toimii. Kannattaa tehdä niin jatkossakin.

Eli olipas kiva kun tulitte "moikkaamaan".
Voi kun yhden kerran saisin vielä kysyttyä tällaiselta henkilöltä että mitä siellä päässä liikkuu. Koska en ymmärrä.

Tilanteet, joissa ikinä koskaan milloinkaan muutenkaan tervehtisimme toisia koiria hihnassa ovat todella olemattomia. Se hihnojen kiristyminen ja sekoittuminen toisiinsa ja koirien luonnoton tervehtiminen ja koko tilanne, ei. Flou pääsee joskus tervehtimään toisia koiria hihnassa, tilanteiden pakosta, mutta nuo ovat tilanteita joista en todellakaan pidä ja ihannetilanteessa kaikki koirat ohitettaisiin hihnassa ollessa, aina. Ihan vain siksi että se on helpointa ja selkeintä. Sitten kun niitä toisia koiria tavataan niin sitten ollaan vapaana. 
Minulle ei ikimaailmassa tulisi mieleenkään mennä minkäänlaisen koiran luo ilman, että koiran omistaja edes huomaa että olen tulossa. Siksi on niin vaikea ymmärtää miksi jotkut niin tekevät.

Tämän päivän tilanne oli vielä niinkin mielenkiintoinen, että olimme toiselle puolella aika leveää tietä jossa vielä kulkee suhteellisen paljon autoja. Ei siis tullut mieleenkään, että toiselta puolelta tietä lähtisi joku tulemaan suoraan tien yli (ei edes suojatietä siinä kohdassa...) mutta ilmeisesti tämän toisen henkilön mielestä se oli hirveän hyvä idea koska pääsivät yllättämään meidän täydellisesti. En voinut uskoa kun he yhtäkkiä olivat suoraan selkäni takana. Sen jälkeen kun olin heidät huomannut tien toisella puolella en edes katsonut heitä päin koska KUKA IHME lähtisi suoraan autotien yli toisten koirien luokse sanomatta mitään, kysymättä mitään, ilman että koirien omistaja edes huomaa? Se siitä kivasta lenkistä ja noin viidestä onnistuneesta ohituksesta jotka olimme sitä ennen tehneet.

Millä ne ihmiset sitten saisi pysymään poissa? Keltainen nauha hihnaan? Koulutusliivi koiralle? Koulutusliivi itselle? Kuonokoppa koiralle? Huudan kuin hullu jo sadan metrin päästä että älkää tulko lähelle koska koira on hullu/koska minä olen hullu/koska koira puree/koska minä puren/koska koiralla on joku tappava tauti/minulla on tauti? Vaihdetaan suuntaa joka kerta kun koiria näkyy eikä koskaan harjoitella? Lenkkeillään vain öisin? Ei lenkkeillä koskaan, pissitään sisään? Itselle niin oudot vaatteet päälle ettei kukaan uskalla tulla lähelle? Hankin neljännen, niin ison ja pelottavan koiran ettei kellekään tule edes mieleen tulla lähelle? 
Joo. Siinä se. Ainoa mikä meiltä puuttuu on Arielin henkivartija.

1 kommentti:

  1. Voi kuinka ymmärrän sinua! Minulla ei ole koskaan ollut kyseessä koulutustilanne, mutta elämän varrella on ollut runsaasti tilanteita, jolloin en koirineni ole kaivannut toisten, tuntemattomien koirien seuraa. Olen myös miettinyt, millä saisi ihmiset pysymään koiransa kanssa kaukana. Huutamallako, että "meidän koiralla on täitä/tarttuva tauti, ei saa tulla"?
    Nykyään pienen chihuni kanssa tapaan jatkuvasti "kilttejä koiria", no, se joka puri omaa koiraani, oli myös "kiltti koira". Huoh.

    VastaaPoista