maanantai 11. toukokuuta 2015

Flou treenaa: rally-toko

Yksi Floun monista harrastuksista on siis rally-toko. Sitä on treenattu nyt lähinnä ajatuksella että saataisiin kasvatettua kestoa kaikkeen muuhunkin tekemiseen. Siitä en tiedä tullaanko me koskaan rallyssa kilpailemaan.

Alo- ja avo-luokan kyltit ovat kaikki aikalailla "kunnossa". Tietysti niitä voi aina hinkata paremmaksi mutta sanoisin että meillä ei ole mitään suurempaa ongelmaa minkään kyltin kanssa. Ongelma onkin sitten se "tylsä" seuraaminen mitä pitäisi tehdä koko ajan ja pitää sitä kontaktia (blaah sanoo Flou). Olenkin koittanut palkata paljon kylttien välissä (siitä tylsästä seuraamisesta) enkä niinkään jokaisesta kyltistä mitä tehtiin ennen aika paljon. 

Tänään kuvasin lyhyen radanpätkän että näen taas itse onko jotain jäänyt huomaamatta mitä en ehkä ole osannut ottaa huomioon kun on itsekseen vaan treenattu. Se minulla olikin jo tiedossa että Flou hakee vahvasti nyt asentoa minun taakseni eikä muutenkaan ole niin suorassa kuin ennen, koska olemme treenanneet seuraamista lähiaikoina niin että Flou on toisen jalan vieressä ja pää vastakkaiseen suuntaan ja niin että Flou on minun takana sivuttain. Siis erilaisia koiratanssin seuraamisia harjoiteltu. 

Flou keskittyi tänään yllättävän hyvin ja ongelma ei ollut nyt sitten se tuttu haisteleminen vaan se, että Flou alkoi haukkumalla purkaa turhautumistaan muutamissa kohdissa. Videolla vain tuolla eteen-sivulle-istu-kyltillä jossa myös tuo istuminen tulee liian taakse mutta en lähtenyt korjaamaan sitä koska harjoituksen tarkoitus oli muutenkin tehdä kestoa eikä hinkata yksittäistä istumista.

Ihana se on vaikka välillä niin rasittava pieni krokotiili <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti