torstai 31. heinäkuuta 2014

Uusi tulokas ja miten muut karvaiset sen ottivat vastaan

Ivi 5,5v ja Ariel 3,5v saivat pikkuveljekseen kääpiövillakoira Floun. Näin heidän yhteinen elämänsä on alkanut.

Ensimmäiset kolme päivää: 
Ariel lähtee karkuun jos Flou koittaa tulla haistelemaan liian läheltä. Jos Flou tulee juomaan samaan aikaan, Ariel lähtee karkuun. Jos Flou tulee Arielin ruokakupille (pääsi alussa vahingossa kun en ollut tarpeeksi tarkkana) Ariel lähtee karkuun. Jos Flou tulee viereen nukkumaan, Ariel vaihtaa paikkaa. Muutaman kerran on mörähtänyt hiljaa jos Flou tulee hampaat edellä naamaa päin. Arielille tilanne on selvästi hiukan ongelmallinen koska hän haluaisi vanhaan tapaansa seurata minua joka paikkaan mutta sitten joutuu väkisinkin olemaan tuon uuden mustan palleron läheisyydessä:) Ivi ratkaisee tilanteet usein menemällä nukkumaan ylä- tai alakertaan riippuen siitä, missä Flou on. Eri kerrokseen siis. 

Yli-innokkaat leikkiyritykset kun Flou juoksee suoraan naamalle tai koittaa purra korvasta Ivi hoitaa pienellä murahduksella. Flou uskoo aina heti eikä Ivi ole tuota pientä murahdusta enempää koittanut pentua komentaakaan. Jos vain mahdollista, Ivikin lähtee mieluummin tilanteissa "alta pois" ja välttelee ennemmin Flouta ihan kokonaan. 

Jos Ivi tai Ariel tekevät pihalla mitään nopeampia pyrähdyksiä lähtee Flou heti jahtaamaan heitä, mutta tietysti tytöt pysähtyvät saman tien ja "leikki" loppuu.

Ivin ja Arielin leikkiessä Flou katselee lähinnä vierestä ja lähtee sitten omien lelujensa kanssa painimaan. Tietysti minua vähän harmittaa kun tytöt tekevät niin selväksi että pennun kanssa ei nyt jaksa seurustella. Me leikitään sitten Floun kanssa kahdestaan ja paljon hän jaksaakin leikkiä. Kaikki lelut ovat yhtä kivoja ja mikä tahansa kelpaa leluksi, niitä on kiva jahdata ja repiä ja ihan alusta alkaenkin Flou tuo leluja myös minulle takaisin sen jälkeen kun olen heittänyt niitä pidemmälle.

Neljäs päivä: Ivi on alkamassa leikkimään Floun kanssa, mutta Ariel tulee väliin ja hyppää kahdella jalalla Iviä vasten ja he lähtevät leikkimään kahdestaan. Flou menee leikkimään pallolla.
Monta kertaa Flou yrittää (nyt jo aika kovaan ääneenkin "haukkumalla" jos sitä haukkumisyritystä nyt sellaiseksi voi kutsua) saada Iviä leikkimään mutta Ivi usein vain kääntyy pois.

Viides päivä: Ariel tekee ensimmäistä kertaa leikkikumarrusta vastauksena Floun leikkipyyntöihin ja vähän aikaa pohtivat siinä että mitä tehtäisiin. Olisivat varmaan alkaneet leikkiä kunnolla jos Ivi ei olisi tullut paikalle ja hän alkoi sitten jahdata Arielia. Flou juoksi joukon jatkona kun Ariel paineli edes takaisin olohuoneeseen ja sieltä aulaan pöydän alle Ivi perässään. Teki jotain omia rähinä-ääniä vieressä kun toiset painivat. Tuo hetken kestänyt Arielin jahtaaminen olikin varmaan ensimmäinen asia minkä kaikki kolme tekivät yhdessä.

Valonpilkahduksia alkaa siis näkyä. En nyt ajatellutkaan että tämä menisi samoin kuin unelma-alku Ivin ja Arielin kanssa. He leikkivät yhdessä koko ensimmäisen päivän ja menivät vierekkäin nukkumaan. Nyt he ovat selväsi niin vahva parivaljakko että voivat hyvin jättää uuden tulokkaan huomiotta. Onhan heillä aina seuraa toisistaan. Ei Flou mitenkään lannistunut ole tilanteesta, vaan jaksaa aina säännöllisin väliajoin käydä yrittämässä leikkiä siskojen kanssa.

Kuitenkin sanoisin että kaikki on mennyt hyvin. Tytöt eivät koskaan käy millään tavalla kiusaamassa Flouta, edes Ivi ei hauku hänelle vaikka se onkin Iville normaalia käytöstä lähes kaikessa kanssakäymisessä muiden koirien kanssa. Flou myöskin antaa tytöille tilaa eikä käy ärsyttämässä heitä liiaksi vaikka kovasti haluaisikin leikkiä. Hän purkaa sitten energiaansa leluihin ja vaikka minun varpaiden ja käsien puremiseen ja lähteekin aina heti etsimään lelun jos muut eivät innostu leikkimään. Ja toisaalta ihan kivakin että on nyt paljon sitten leikitty Floun kanssa ihan kahdestaankin. Parhaita hetkiä on, kun Flou juoksee kovaa hakemaan lelua jota heiluttelen kädessä, ja upottaa sitten kaikki hampaansa suoraan käsivarteen kiinni. On sillä iso suu. Hyvin saa leveämmästäkin kohtaa käsivartta kiinni.


"Hehee karkotettiin se taas"

Tuijotuskilpailu tai jotain sinne päin

Ensimmäinen ja yksi harvoista "yhteiskuvista"

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Vauva tuli taloon

Nyt hän on täällä, meidän ihana kääpiövillakoiravauvamme.
Monta kuukautta kestäneen nimen pohdinnan jälkeen kaikki selkiytyi heti kun hän saapui kotiin ja poika sai kutsumanimekseen Flou.

Tämä pieni pallero pitää meidät hyvin kiireisinä ja paljon on ihmeteltävää puolin ja toisin.
Ensimmäiset päivät ovat menneet hyvin ja kyllä tätä pentua on jo nyt rakastettu koko rahan edestä. 
Kunhan saadaan taas arki sujumaan ja alkuhässäkästä selvitään niin kirjoittelen lisää miten elämä täällä on lähtenyt kulkemaan.


Flou on siis harmaa villakoira, äiti valkoinen ja isä harmaa. Nämä kaverit syntyvät ihan mustina ja nyt sitten odotellaan että missä vaiheessa ja miten paljon väri vaalenee, ei välttämättä paljoa.

Tästä alemmasta kuvasta näkee että turkin väri auringossa näyttää taittuvan vähän ruskeaan, tai ainakin siitä näkee että ihan musta se ei ole. Mutta mikä tärkeintä, pentu on rohkea ja iloinen ja leikkisä. Häntä heiluu ja elämä hymyilee.


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Aina ei voi päästä mukaan...

Nyt on kesän lomat, tai oikeammin sanottuna reissut, kaikki takana. Ainakin sellaiset, mihin ei nallet pääse mukaan. On se aina niin vaikeaa jättää nuo hoitoon vaikka saavatkin olla tutussa paikassa ja rakkaiden ihmisten kanssa. Mihinkään muualle en niitä jättäisikään.

Viimeiselle reissulle lähtiessä häkki otettiin mukaan että nalleilla olisi oma pesä missä oleilla ja rauhoittua kun viettivät vanhemmillani vähän pidemmän ajan ja ovat kotonakin tottuneet omiin häkkeihin ja "luoliin".

Kun tein lähtöä, molemmat menivät heti häkkiin istumaan ja odottamaan että pääsisivät matkalle mukaan. Miten tällaisista voi edes olla viikkoa erossa :/



keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Odottavan aika... ja mitä siitä sanottiinkaan

Meille tulee siis vauva:)

Odottaminen tuntuu kestäneen jo ikuisuuden ja vieläkin on odotusaikaa jäljellä. Siis itse pentuhan on jo syntynyt mutta meidän odotus jatkuu:) Ei vaan millään malttaisi. Luovutuspäivään ei onneksi ole enää kovin kauaa.

Koko asunnon suursiivouskin (jos sitä siksi voi kutsua näin pienessä asunnossa) oli yhtä juhlaa kun sitä kutsui nimellä "puppy proofing". Alimmat hyllyt ja niiden sisältö pitää suunnitella uudelleen. Mihin laitetaan kengät lattialta pyörimästä, miten turvataan johdot ja muut vaarallisetkin kohteet joihin pentu voi hampaillaan haluta tutustua. Tärkeimpiä koulukirjoja tai kalleimpia laukkuja ei voi myöskään jättää entiseen paikkaansa, varmuuden vuoksi. Parempi tehdä alusta asti juttuja "varmuuden vuoksi" kuin sitten myöhemmin miettiä että pienellä vaivalla ja järjestelyllä olisi selvitty ikävistä yllätyksistä. Olen tullut niin huolimattomaksi Ivin ja Arielin kanssa, koska he eivät koskaan ole syöneet tai pureskelleet mitään muuta kuin ruuaksi kelpaavia asioita ja niihinkään he eivät pääse käsiksi (esim. pöydille) jos en nyt ihan keskelle lattiaa jätä. Ja esimerkiksi kameralaukun ajoittainen säilyttäminen auki lattialla kameroineen ja kaikkine tarvikkeineen ei ehkä ole kohta enää paras idea...

Aikaa voi koittaa kuluttaa sitten vaikka aloittamalla hyvissä ajoin tavaroiden haalimisen pentua varten:D Mitään suuria hankintoja ei meillä tarvitse tehdä eikä nyt muutenkaan paljon mitään tarvita, kyllä tästä koirataloudesta löytyy vaikka muille jakaa kuppeja ja leluja ja muuta...

Hankin kuitenkin pennulle jo oman häkin ja oman, ensimmäisen hihnan. Violetti kevythäkki näyttää kuvassa ihan pinkiltä, eikä itseasiassa näytä edes häkiltä koska on kasaamatta. Ivi ja Ariel omisivat sen samantien itselleen jos laittaisin sen kasaan. Heille häkki tarkoittaa joko kivaa nukkumispaikkaa tai sitä, että he pääsevät matkalle mukaan joten häkit on aina kivoja ja niihin pitää mennä sisälle. Hihna on Rukan pehmeä hihna joihin ihastuin kun Iville hankittiin Rukan valjaat. Paljoa muuta ei tarvita, mutta mietin nyt vielä hyviä pentuvaljaita ja muutama Kongikin täytyy hankkia lisää.



tiistai 15. heinäkuuta 2014

Iloinen

Nyt voisi kirjoittaa muutaman sivun siitä, miten surkeasti minun ja Ivin ensimmäiset viralliset agility-kisat meni ja miten masentaa ja miten en enää koskaan halua yksiinkään kisoihin ikinä. (Ensimmäisen radan epätoivoisen räpeltämisen ja hyllyn jälkeen toiselta radalta kolmannen hypyn jälkeen käveltiin suoraan autoon.)

Totean sen sijaan, että minulla on maailman rakkain ja ihanin, kiltti ja terve koira joka nukkuu nyt lattialla sängyn vieressä selällään ja odottaa että silittäisin mahaa. Ivi on parasta mitä on olemassa.

Ja tässä kuvassa Ivi koittaa piiloutua olohuoneen mattoon.


<3
<3
<3

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Unilla

Meidän tytöt on niin paita ja peppu, ne nukkuukin samalla tavalla...



torstai 3. heinäkuuta 2014

Paras Ivi

Kävimme Ivin kanssa kisaamassa. Nämä olivat meidän ensimmäiset kisat, joissa oli radalla kaikenlaisia esteitä, siis esim. keinua ja keppejä ei olla vielä koskaan tehty missään kisoissa aiemmin. 

Keinu pelotti ehkä kaikkein eniten, lähinnä se, jos se olisi sellainen "rämisevä" keinu mikä pitää kovaa meteliä, mutta tämä keinu oli jopa vielä pehmeämpi kuin mitä omalla seuralla on! Ja hyvin se meni. Ivillä keinu on kaikista kontaktiesteistä jopa paras, ollut jo pitkään.

Ivi oli ihan mahtava<3
Vaikka ihan radan vieressä oli ihmisiä ja koiria, ja meteli ja haukkumisen määräkin oli ihan hurja, Ivi selviytyi hienosti. Niin ja sitten ohjaajan jännitys siihen päälle, mikä ei ollut ihan pientä... Ratana oli siis tämä etukäteen ilmoitettu agirodun open class- rata jota pääsi tekemään epiksissä nyt jo ennen agirotua. Eihän me sinne siis olla menossa mutta tätä rataa nyt kuitenkin päästiin tekemään.


Kaikki meni aivan putkeen, vaikka rimatkin olivat korkeudessa 35, ja vaikka niitä ei olla edes harjoiteltu, en tiedä onko ikinä tai ehkä kerran tai kaksi, en kyllä muista. Treeneissäkin mennään lähinnä 25 korkeudella. Ja kyllähän ne hurjan korkeilta näytti, hetken jo mietin että uskalletaanko me lähteä niitä ollenkaan tekemään. Mutta kaikki takaa kierrotkin ja muut Ivi teki ilman ongelmia. Minusta jopa tuntui, että Ivi seurasi ohjauksiakin ihan eri tavalla kuin normaalisti treeneissä ja oikein odotti että mihin mennään seuraavaksi. Eihän se vauhti päätä huimannut, mutta koko matka sentään juostiin. Tai no mitä se Ivin juoksu sitten on... kuitenkin, meille kovaa vauhtia mentiin:)

Mineissä oli 36 starttia, monia oli kyllä uusintoja kun oli paljon kahteen kertaan menijöitä. Nollia tuli 6, yksi niistä Ivin! Oltiin viidensiä, juuri alle ihanneajan joka ei 1-luokkalaisilla onneksi ollut ihan mahdoton. No ei varmasti jos mekin siihen ehdittiin... Eikä me kyllä olla edes olla siellä 1-luokassa vielä.

Ehkä meillä olisi nyt sitten ne viralliset kisatkin suunnitteilla. Tästä suorituksesta ei kyllä taida olla kuin tie alaspäin koska niin lähellä omaa huippua mentiin:D Täytyyhän se taas todeta, että on tämä agility kiva harrastus vaikka tuollaisen pienen hassun koiran kanssa mennäänkin ja ohjaajakaan ei ole koskaan päässyt "tosissaan" hienoja ohjauskuvioita harjoittelemaan... Pienet ne on ilot.