torstai 5. kesäkuuta 2014

Lisää rally-tokoa

Meidän rally-toko ura ei ole nyt lähtenyt liian lennokkaasti liikkeelle mutta toiset "oikeat" treenit ovat nyt takana. Kotona on kyllä harjoiteltu aika innokkaastikin, lähinnä etu- ja takakautta sivulle menemistä ja siitä eteen ja toisin päin. Ja ihan perusjuttuja, seuraamista ja sellaista. Ivin katse harhailee vielä jonkin verran seuraamisessa mutta Ariel on aivan ihana ja hän pitää kontaktia niin loistavasti.

Valitettavasti Ariel ei ole edelleenkään palannut ihan ennalleen (henkisesti) siitä viikkojen takaisesta puomilta tippumisesta joten annan hänelle nyt taukoa harrastuksista, ainakin tästä rallysta. Eli Ivi veti sitten ensimmäiset viralliset treeninsä. Ja tässä käy juuri niin kuin agilityssäkin, eli alunperinkin olisi pitänyt vaan aloittaa Ivin kanssa. Ja mehän "päästiin" sitten suoraan tekemään rataa.

Ivi oli ihan loistava ja pystyi tosi hyvin tekemään asioita vaikka muut koirat olivat suurimmaksi osaksi paljon isompia ja ne pyörivät siinä ihan vieressä. Ivin koirapelon/remmirähjäyksen pahimpaan aikaan en olisi koskaan nähnyt tätä tapahtuvan.

Osa liikkeistä sujui tosi hyvin, esimerkiksi perättäiset eteen istumiset ja koiran ympäri pyörimiset. Ja muut, missä liikuttiin eteen-sivulle jne. noita mitä oltiin kotonakin enemmän treenattu. Sitten ne kaikki pitkät seuraamiset oli vähän haastavia, Ivi kyllä tulee ihan hyvässä kohdassa mukana mutta naama aikalailla maassa. Uusi paikka ja herkunjämiä ja ties mitä. Ja tietysti ajoittaiset muiden koirien haukkumiset tai muut äkilliset koirien ja ihmisten liikkeet veivät huomiota ja katsetta pois minusta. Niin ja ne kyltit:D Niitä piti myös ihmetellä ja katsella että mitä hittoa ne siinä tiellä tekivät.

Saatiin harjoitella myös muutamia ylempien luokkien kylttejä jotka olivat ihan hauskoja. Kaikenlaista valkovuokkoa ja mitä niitä oli:). Lopuksi treenasin Ivin kanssa vähän kauempana pelkästään sivulla kävelyä jossa naksautin kaikista katsekontakteista ja kontaktin pitämisestä. Ivi alkoikin loppua kohti tarjota tätä paljon enemmän. Katsekontaktihan ei ole rallyssa pakollinen, mutta koitan nyt parantaa sitä koska se on parempi vaihtoehto nenä maassa kulkemiselle joka ajoittain saa Ivin lähtemään ihan liian kauas vaeltelemaan.

Aika hyvinhän se meni ottaen huomioon miten vähän me näitä ulkona on treenattu ja vielä noin häiriöllisessä ympäristössä. Yhden ISON ongelman aiheutti hihna. Me ei koskaan treenata hihnan kanssa, mitään, mutta alokasluokassa sitä käytetään, ja lisäksi en nyt koko treenien ajaksi missään nimessä päästäisi Iviä kentälle ilman hihnaa vaikka joitain liikkeitä ilman hihnaa treenattiinkin. Mutta se yksinkertaisesti oli vain niin pahasti edessä ja sen kanssa säätäminen oli ajoittain lievästi sanottuna vaikeaa.

Välillä en tiennyt missä kädessä pidän hihnaa ja milloin vaihdan kättä, ja sitten vähän väliä huidoin Iviä päähän hihnan päällä ja sitten Ivi alkoi kokonaan väistää kättä josta hihna roikkui kun koitin palkata sillä kädellä. Huoh. 

Mutta innostuneita ollaan edelleen ja treenit jatkuvat. Nyt on ilmojakin treenailla taas ulkona, se on aina ollut meillä vähän ongelmakohta:D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti