torstai 26. joulukuuta 2013

Sormivärimaalausta koirien kanssa eli tassuväritaiteilua

Tänä jouluna teimme ihan itse taideteoksen jonka kehystimme ja annoimme siskolle lahjaksi. Tarkoitus oli siis testata koirataideteoksen tekoa jota varten hankimme ihan sellaiset lasten sormivärit ja paperia. 

Tässä lajissa hyvä on myös olla olemassa joko tila, jossa ei haittaa että väriä löytyy joka paikasta tai sitten erittäin rauhallinen koira. Meiltä löytyi kaksi noita jälkimmäisiä.

Ja tässä ensimmäisessä kuvassa on taideteos puolessa välissä, eli Ivi on painanut omat jälkensä paperille. Tämän jälkeen annoimme värin kuivua ennen kuin oli Arielin vuoro.


Alempaa kuvasta löytyy taiteilija työssään. Ivi ja Ariel osaavat hyvin rauhallisesti maata selällään kun ovat siihen kaikenlaisissa toimenpiteissä tottuneet ja muutenkin viihtyvät tässä asennossa, joten värin levitys tassuun onnistui meillä tähän tyyliin. Liiallisen sotkemisen ja kirjavien koirien välttämiseksi käytimme taiteilussa yhtä tassua, joka sitten pestiin aina eri värien käytön välissä. Värin laitoin sormella tarkasti tassun pohjaan. Toinen vaihtoehtohan (se sotkuisempi) olisi laittaa koira itse kävelemään maalin päältä ja sitten laittaa kävelemään paperin päälle. Meillä tämä sujui siistinä sisätyönä niin, että asetin koiran sitten vain paperin päälle jossa sai steppailla muutaman askeleen.

Ivi makoilee kuvassa hänelle aika rennossa asennossa. Olin jopa aika yllättynyt miten Ivi otti tämän käsittelyn melkeinpä terapeuttisesti ja oikein nautti värin taputtelusta tassuun.

Hups, löytyi sitä väriä sitten vähän muualtakin koirasta…


Ja tässä onkin jo sitten valmis taideteos vaihtokehyksissä. Ariel sai tehdä oman taiteilunsa Ivin jälkeen ja sekoittelemalla paketissa tulleita perusvärejä saimme tehtyä lisää mukavia värisävyjä kuten nuo liilat ja vaaleanpunaiset jäljet. Ariel ei innostunut itse kävelemään paperin päällä ja oli tapahtumasta vähän ihmeissään, joten hänen kohdallaan tämä oli enemmän sellaista tassun käyttämistä leimasimena.


Mutta aika hienohan siitä sitten lopulta tuli ihan näin vaikka itse sanonkin:D
Alkoi tehdä vähän mieli samanlaista omalle seinällekin…

Tällaista on siis sormivärimaalaus koirien kanssa! Ivi ja Ariel olivat oikein loistavia taiteilijoita ja ainakin saivat aikaan erittäin omannäköisensä ja uniikin taulun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti