tiistai 23. heinäkuuta 2013

Maisemahissi

Me ollaan ehditty tehdä lomalla vaikka mitä mutta yksi jännimmistä päivistä oli kun pääsimme Kolin maisemahissillä matkustamaan!

Kaikkein pelottavinta oli hissiin nouseminen koska sehän ei pysähdy missään kohdassa vaan kyytiin (ja pois) hypätään vauhdista. Ja hissiähän ei siis ole tarkoitettu karvaisille kavereille ollenkaan vaikka muuten Kolilla onkin ihanat maastot retkeillä myös koirien kanssa. Tähän (hiihto)hissiin mahtuu kaksi istumaan ja olihan siinä joku turvakaari mutta kyllä itseäkin pelotti että tipahtaisi kyydistä. 

Saimme kuitenkin erikoisluvalla (ja omalla vastuulla) matkustaa koirat paidan alla:) kiitos vaan henkilökunnalle tästä, muuten olisi jäänyt hissi ja maisemat näkemättä! Olimme muutenkin paikalla niin myöhään että hyvä kun ehdimme edes ennen hissin sulkemisaikaa mutta onneksi ohikulkumatkalla ollessamme ehdimme tämänkin näkemään. Ja Ivi ja Ariel ovat kyllä tottuneet vaikka minkälaiseen käsittelyyn ja heille paidan sisällä matkustelu taisi olla lähinnä mieleen kun niin tyytyväisinä sieltä katselivat eikä olisi mitään kiirettä ollut pois mukavasta matkustuspaikasta.

Korkealla ollaan huui


Ariel katselee maisemia


Oikeaoppinen ja turvallinen koiran matkustuspaikka hississä :D


Maisemaa... 

Edes kamera ei pudonnut matkasta, ainoastaan aurinkolasit olivat aika lähellä putoamista kun olin unohtanut ne taskuun. Nekin saatiin pelastettua juuri reunalta roikkumasta. Mukava pikainen reissu Kolille ja kaunista oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti