sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Temput tallessa

Ivin ja Arielin temppuja löytyy nyt YouTubesta heidän omilta sivuiltaan:


Tarkoitus olisi että sieltä löytyisi jatkossa enemmänkin temppuvideoita ja ideoita mitä varsinkin pienelle koiralle on kiva opettaa. Ja miksi ei isollekin. Kaikkeen vaan ei pienet pysty (nimimerkillä haluaisi että maltankoira yltäisi valokatkaisijaan) mutta on se joskus myös toisinpäin, eikä iso koirakaan ihan kaikkeen taivu. 

Joka tapauksessa, temppujen opettelu koiran kanssa on tosi mukava harrastus sekä koiralle että omistajalle! Paljon nameja vaan taskuun ja harjoittelemaan:)


lauantai 29. kesäkuuta 2013

Keinutaan

Viimeisessä agilitykoulutuksessa saimme kouluttajalta ohjeita keinua varten, ja että totuttaisin koiria kaikenlaisiin erilaisiin liikkuviin alustoihin koska ne ovat usein koiralle pelottavia.

Mökillä sitten juhannuksena rakensin muutamasta laudasta "keinun" josta aloitimme niin että levyn alla oli vain yksi puu ja lauta keikkui ihan vähän, ja palkkasin kaikesta alustan koskemisesta tai liikuttamisesta. Molemmat koirat olivat aluksi aika varuillaan alustalle astumisesta mutta Ivi varsinkin eteni aika nopeasti ja lisäsin korkeutta.

Lopulta Ivi tykästyi pieneen keinulautaan niin paljon että olisi halunnut paukutella sitä koko ajan, eikä olisi edes antanut Arielille vuoroa. Hän keksi aluksi itse tämän leikin jossa hän kääntyy laudalla aina ympäri ja keikauttaa sen toiseen suuntaan, joten käytin sitä sitten lopussa hyväksi ja saimme hyvää harjoitusta tasapainoilusta :)

video

Niin kuin näkyy, tämä keinu ei siis Iviä enää pelottanut ollenkaan. Arielinkin kanssa päästiin niin pitkälle että hän lopuksi jo viimeisissä harjoituksissa uskalsi korkeammallakin keinulla astua päälle ja paukauttaa sen alas, mutta ei ihan samalla varmuudella kuin Ivi. Ei se tasapainottelu ole niin helppoa neljällä jalallakaan.

(Huomioi loistokas mökkiradio taustalla;)

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kisaamassa

Nyt me taidetaan sitten olla agilityuramme huipulla;) Heh heh...

Oman seuran mestaruuskisoissa (tai niiden ensimmäisessä osassa) Ariel ja Ivi olivat molemmat mukana suorittamassa möllirataa. Ariel saikin sitten aloittaa koko ryhmän (ja kisojen) ensimmäisenä koirana. Lähdössä meinasi jo itsellä itku tulla kun jätin Arielin lähtöön odottamaan, ja hän lähtikin liikkeelle mutta vain ensimmäisen hypyn eteen saakka ja sitten tuli rimakauhu kun se olikin niin hirveän korkea (25 hypyt) ja ajattelin jo että ne kisat loppuvat meidän osalta sitten ennen kuin alkavatkaan. No jostain Ariel kaivoi kuitenkin rohkeutta ja (ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen) hän viimein päättikin lähteä liikkeelle. Alku oli ihan kirjaimellisesti kävelyä ja sitten vielä aika alussa pelottava muuri jota emme olleet koskaan edes harjoitelleet niin korkeana. 

Kaikki sujui kuitenkin (hidasta vauhtia lukuunottamatta) ihan loistavasti ja parissa välissä ja loppusuoralla Ariel otti ihan juoksuaskeleitakin ;). Vaikka paikalla oli yleisöä ja ratahenkilökuntaa ja vaikka mitä, Ariel teki hienon radan ja näytti ihan iloiselta meno, ei siis yhtään pelokkaalta. Tuloksena aika -5,69 ja nolla virhettä! Ariel sijoittui toiseksi (!!), ensimmäisissä "oikeissa" kisoissaan ja olin kyllä niin ylpeä hänestä.

No Ivin suoritusta jännitin ja pelkäsin sitten ihan tosissani. Asiat jotka näin jo mielessäni menevän pieleen: Ivi lähtee räksyttämään radan läheisyydessä olevilla muilla koirille. Ivi lähtee "tervehtimään" ratahenkilökuntaa. Ivi lähtee haistelemaan ja etsimään herkkuja muualta. Ivi ei mene putkeen. Ivi ei kiipeä korkealle (=normaalille) puomille koska emme ole koskaan edes harjoitelleet kuin puolet matalammalla puomilla.

Mikään näistä ei toteutunut. Ivi lähti heti lähdöstä kauhealla vauhdilla johon en ollut ollenkaan varautunut :D. Ja vauhtia riitti koko radan, sellaisella innolla Ivi painoi menemään. Siitä aiheutui sitten ne ongelmatkin, koska Ivi ei ole vielä niin hyvä lukemaan ohjauksia (vaikka yritän ihan ylikorostetusti näyttää) ja muutaman hypyn kohdalla Ivi tuli niin kovalla innolla ja vauhdilla että lähti perässäni kiertämään aitaa eikä yhtään ajatellut että hänen pitäisi tehdä niitä hyppyjäkin... mutta kun mamin perässä juokseminen on niin kivaa...

Yhden rimankin Ivi sai pudotettua, en tiedä hyppäsikö vauhdin huumassa vähän väärään aikaan. Siitä siis virhepisteet, ja lisäksi yhdellä hypyllä en ehtinyt ajoissa enää pysäyttää omaa vauhtia ja ohjata Iviä takaisin linjaan kun hän lähti juoksemaan perässäni hypyn ohi. Ainiin ja yhdessä putkessa Ivi jäi hengailemaan jonnekin putken sisälmyksiin, se oli ainoa hidas kohta koko radalla. Ivin sijoitus oli viides. 

Parasta koko päivässä oli kuitenkin se, että saimme tuomarilta erikoispalkinnon iloisimmasta koirasta ja iloisimman näköisestä tekemisestä! Tuomari piti meidän positiivisuudesta ja Ivin vauhdista ja menosta vaikka Ivi on harrastanut agilityä vasta reilun kuukauden, ja palkitsi siis Ivin ihan erikseen:). Olin kyllä itsekkin yllättynyt hänen vauhdistaan ja keskittymisestä, Arielin kanssa "kävelyn" jälkeen varsinkin vauhti oli ihan toista luokkaa. Arielin hidas mutta varma tyyli toi kuitenkin tulosta tällä kertaa kun suurin osa koirista oli ihan vasta-alkajia ja heille tuli sitten enemmän virheitä.

On tää agility vaan kiva laji:).

Arielin nolla :D

Päivän palkinnot. Tällä kertaa ehkä enemmän minun mieleen kuin koirien :)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Koirat töissä

Ariel ja Ivikin ovat olleet vähän "kesätöissä" tänä kesänä kun he ovat vierailleet muutamalla lasten kesäleirillä. Olemme opettaneet lapsille hiukan koirien tervehtimisestä ja elekielen ymmärtämisestä, ja lopuksi nallet ovat näyttäneet lapsille hienoja temppuja joita osaavat.

Vähän heitä on jännittänyt ja monta kymmentä lasta vieressä on kyllä isompi häiriö mihin nämä nallet ovat tottuneet. Vanhat, paljon harjoitellut temput sujuivat kuitenkin hyvin ja erityisesti kaikki hyppytemput ja nopeat pyörimiset, ja erityisesti myös perinteinen "leiki kuollutta" (pam pam) olivat selviä lasten suosikkeja.

Eilen illalla koimme kuitenkin kauhunhetkiä kun rakas naksuttimeni oli kadonnut matkalla leiriltä kotiin. (Eihän ne montaa euroa maksa mutta kun Juuri Näitä Oikeita naksuttimia ei täällä meillä päin myydä, ja meillä on jo vuosien yhteinen taival juuri tämän naksuttimen kanssa:D) Olin itse jättänyt sen huonosti häkin päällä olevaan taskuun, ja tiesin että se oli varmasti jossain vaiheessa siitä tippunut. Soittelin leirin ohjaajille jos he olisivat löytäneet sen tai joku lapsista, mutta ei kukaan ollut nähnyt... lisäksi kukaan heistä ei tiennyt mikä naksutin on joten oli mielenkiintoista sitäkin heille selittää.

Seuraavana aamunakaan kukaan ohjaajista ei ollut sitä löytänyt, mutta viimein yksi ohjaaja heräsi yöuniltaan ja kertoi että joku lapsista oli tuonut sen hänelle ja kysellyt että mikähän esine se mahtaa olla.  Huh, naksuttimeni palasi turvallisesti kotiin. Jotkut lapset olivat himoinneet sitä jo visiittimme aikana, kun olin käyttänyt sitä esim. merkkaamaan hyvät käytökset kun Ariel tervehti lasta haistamalla nätisti kättä tai muuta vastaavaa. He olivat ihmetelleet naks-ääntä joka kuului välillä ja tietysti olisivat itse halunneet "kokeilla". 

Päivän aikana (jolloin naksutin oli kadoksissa) huomasin olevani ehkä lievästi naksutinriippuvainen. Kotona olevat kaksi muuta naksutinta ovat olleet romukopan pohjalla jo pitkään, molemmista kuuluu mielestäni ikävä ääni ja lisäksi toinen on liian iso koska siinä on kosketuskeppi samassa. Eli olen myös naksutinnirsoilija. Päivän tempputreenit tein sitten toisella "huonoista" naksuttimista ja lenkille lähtiessä harmitti kun ei ollut Sitä Oikeaa naksutinta... en sitten ottanut mitään mukaan kun sain lopulta uskoteltua itselleni että ei siellä mitään niin erikoista koulutustilannetta tule vastaan kuitenkaan.



Tämä Karen Pryorin punainen i-Click naksutin on siis ihan suosikkini, kaikista kokeilemistani naksuttimista se sopii minulle käteen parhaiten ja pidän myös siitä lähtevästä äänestä eniten. (Ja niissä ON paljon eroja!) Lisäksi ostin juuri joitain viikkoja sitten tuon violetin rannenauhan joka tuli tarpeeseen kun olen nyt pitänyt naksutinta enemmän mukana myös lenkeillä koska Arielin kanssa teemme vielä ohitusharjoituksia muiden koirien tullessa vastaan. (Yksin ne ohistukset menevät ihan hienosti mutta jostain syystä Ivin ollessa mukana Ariel reagoi toisiin koiriin ihan eri tavalla joten vahvistan nyt naksuttimen avulla oikeita asioita muiden koirien ollessa lähellä esim. katsekontaktia minuun.) Rannehihna on Heiluvan Hännän koulutustiloista heidän pitämästään pienestä putiikista ostettu. Klikkeriä on myös vaikeampi kadottaa kun siinä on tuo hihna kiinni:)

Mutta niin, meillä naksutinkoulutetaan siis PALJON, johtuen suurimmaksi osaksi siitä että meillä on melkein aina jonkin tempun opettelu (tai kahden tai kolmen...) jossain vaiheessa menossa ja kesken. Ja naksutin on kyllä ihan ykkönen, varsinkin jos yhtään vaativampia temppuja opetellaan. Lisäksi niin kuin jo sanoin, olen lähiaikoina käyttänyt naksutinta myös Arielin pelkoja "parantaessa" ja siinäkin ollaan kyllä edistytty.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ivi pujottelee

Jossain piti olla valmis 12 keppiäkin videolla mutta tässäkin näköjään vaan 10...
Vauhti ei tässä vaiheessa vielä päätä huimaa :)

video

(Vanha video siis)

torstai 13. kesäkuuta 2013

Plumps!

Tässä eräänä päivänä olimme metsässä kävelyllä Arielin ja Ivin kanssa ja pysähdyimme hetkeksi rannalle, jossa he alkoivat heti leikkiä ihan veden ja hiekan rajamaastossa. Oli tosi kuuma, ja heistä oli varmaan kiva kun tassut koskivat märkään ja viileään hiekkaan, vaikka uimaan eivät halua mennäkään.




Leikit olivat aika hurjia ja Ariel hyppi Iviä karkuun innoissaan. Kunnes sitten yksi hyppy olikin liian pitkälle veteen päin ja hups, Ariel hyppäsi järveen. Satuin juuri kuvaamaan tyttöjen leikkejä joten otin puoliksi vahingossa kuvan juuri, kun Ariel on laskeutumassa mahalleen veteen :D. Hänen ilmeensä oli kyllä todella hämmentynyt enkä ole koskaan nähnyt kenenkään tulevan yhtä äkkiä pois vedestä.


Eipä se häntä sen enempää kuitenkaan haitannu, leikki jatkui saman tien mutta toista kertaa Ariel ei enää veden suuntaan väistänyt, edes vahingossa.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

2x2 kepit, osa 4

Meillä on kepit jo opeteltu mutta tässä keppien viimeinen kirjoitus joka oli jäänyt muokkauksiin eikä koskaan julkaistu...

Jostain syystä meille ilmaantui ihan uusi ongelma: Ivi jätti aivan sen viimeisen kepin pujottelematta. En tiedä mistä hän tämän keksi mutta se alkoi tapahtua hälyttävän usein.

Joka kerta jos vain viimeinen jäi tekemättä, ohjasin hänet oikeaan kohtaan ja teimme viimeisen kepin oikealta puolelta ja palkkasin. Meillä ei ole edelleenkään kauheasti varaa moniin peräkkäisiin suorituksiin joista ei palkkaa tule, koska Ivin motivaatio ja into lopahtaa heti ja hän lähtee mieluummin etsimään pupun papanoita. Se on hänelle jo paljon ponnisteluja vaativa suoritus jos hän pujottelee kokonaiset 10 keppiä, ja vaikka kaksikin kertaa jää ilman palkkaa. Silloin pitää olla jo nopeasti auttamassa koiraa tekemään oikea suoritus. Muuten tulee kyllä turhautumismittari koiran osalta täyteen.

(Myöhemmin aloin varmistella viimeistä keppiä sanomalla uudestaan "kepit" ennen viimeistä keppiä ja sitten Ivi teki kyllä loppuun asti ja nyt ongelma on jo mennyttä elämää.)

Jos taas kesken keppien hän jätti jonkun välistä hän tuntui nopeasti tajuavan itsekin että väärin meni ja tuli silloin ihan hyvillä mielin aloittamaan alusta ja tekemään seuraavaksi oikein. Tuon vikan kepin kohdalla en tiedä mikä ihme siinä tuli, mutta sekin on nyt korjattu.

Kun pääsimme 10 ja 12 keppiin, harjoitukset olivat oikeasti sellaisia että menimme kentälle, asettelin kepit riviin, jos Ivi teki 2 tai 3 kertaa oikein lopetimme heti, söimme paljon herkkuja ja pakkasin kepit pois. En halua tehdä kepeistä ikävää asiaa joka maistuu puulta ja jota hinkataan ja hinkataan kyllästymiseen asti. Ja Ivi siis TODELLA tylsistyy ja kyllästyy pian.

Seuraavaksi harjoitellaan sitten niin, että minä juoksen vieressä, molemmilla puolilla, lähellä tai kauempana. Häiriöitä. Koitetaan keppejä muiden esteiden kanssa. Kaikenlaista.

Aikaa siitä kun aloitimme siihen, kun Ivi pujotteli kaikki 12 keppiä ensimmäisen kerran kului reilut 3 viikkoa.

Emme tehneet tätä niin hyvin kuin "oikeasti" pitäisi tehdä. 2x2 keppien ideahan on juurikin siinä että koira itse löytäisi keppien alun kaikista vaikeistakin kulmista. Meille idea oli sitten kai enemmän vain itsenäiset kepit. Teimme paljon kulmia ihan aluksi, ihan joka puolelta, mutta sitten keskityin siihen että kaikki kepit saatiin lisättyä. Tuntuu siltä, että parhaiten edistyimme, kun saimme peräkkäisinä päivinä harjoituksia ja kun uskalsin oikeasti vaikeuttaa heti kun vain vähänkin siltä tuntui. Jos jossain kohdassa oltiin liian kauan, homma vaikeutui kun piti päästä eteenpäin.

Se mikä on tosi hyvää niin se, että Ivi ei katsellut minuun päinkään ikinä sen jälkeen kun kepeille lähti. Tai lähtee. Hän vetää ihan loppuun asti ja jos ei sillä sekuntilla "jes" kuulu ja nami lennä kun hän on päässä niin hän jää silti tuijottamaan eteenpäin tajuamatta mistään muusta mitään. Namilla palkkaaminen sujui ihan ilman mitään ongelmia, vaikka nakin ja lihapullanpalat ei olleet edes mitään kovin isoja lensivät ne ihan hyvin ja vaikka ei olisi juuri oikealla sekuntilla lentänytkään niin Ivi tiesi kuitenkin että kun JES kuuluu niin oikein meni ja odottaa naama eteenpäin palkkaa.
Katsotaan miten pahasti hänet saa sekaisin kun alan itse pyöriä eri paikoissa ja kun keppien jälkeen pitäisikin lähteä toisille esteille ja palkka ei enää lentele totuttuun tyyliin.

En tiedä arvioinko Ivin jaksamista ja motivaatiota oikein mutta koko ajan mietin että JOS minulla olisi koira joka on nopea ja menevä ja tekevä ja vauhdikas niin sitten olisin tehnyt sitä ja tätä... mutta Ivin kanssa en voi tai viitsi...
Totta on se, että kyllähän rotu ja yksilön luonne vaikuttaa siihen miten koiraa voi kouluttaa ja mitä siltä voi vaatia. Ivi ei kestä paljoa toistoa ja Iviä ei ole helppo motivoida jos häntä ei satu huvittamaan. Tässä nyt kuitenkin sain aika nopeasti opetettua pelkästään ruokapalkattavalle ja hyvin vaihtelevasti keskittyvälle koiralle itsenäiset kepit aika nopeasti, ja olen kyllä ihan iloinen siitä. Varsinkin kun koskaan aikaisemmin ei olla keppejä opeteltu muuten kuin Arielin kanssa joskus aikanaan namin kanssa vetämällä. Kun kaikki muutkin asiat koirille koitan opettaa mahdollisimman vähän houkuttelemalla ja enemmän sheippaamalla ja tukemalla koiran omaa miettimistä, niin miksei sitten kepitkin. Ehkä, EHKÄ otan vielä isomman haasteen vastaan ja katson pystynkö samaan Arielin kanssa...