torstai 2. toukokuuta 2013

Parin viikon agilityt

Arielin agilityt on mennyt sitten lähiaikoina alamäkeä taas niin paljon että tänään en enää viitsinyt yrittää. Tuli niin paha mieli kun hän ei ole ollenkaan oma itsensä kentällä eikä hän oikeasti halua tehdä mitään vaikka koitan rohkaista häntä kaikin tavoin. Minusta tuntuu että olen koittanut melkein kaikkea mahdollista, mutta en enää tiedä miten häntä voisi auttaa. Tuntui että tein hänelle oikeasti palveluksen kun vein hänet autoon eikä hänen tarvinnut yrittää hypätä edes niitä kympin aitoja jotka nekin on sitten nykyään ihan liikaa.

Arielin oli tarkoitus saada itseluottamusta ja rohkaistua agilityn myötä, mutta oikeastaan tuntuu että olen vain saanut hänet pelkäämään lisää asioita. Kaikki alkeiskurssin (jossa Arielilla oli huippukivaa) jälkeen tehty on ollut vaan ikävää ja alamäkeä, vaikka mitään harjoitustapoja ei ole muutettu ja kaikki tekeminen on aina ollut pelkästään kannustamista ja palkintoja. Ehkä hän vain on niin epävarma ja pelokas koira että kaikki tämä on ollut hänelle liikaa eikä sitä voi millään määrällä herkkuja ja "hyviä kokemuksia" saada paremmaksi. 

No positiivisia juttuja sitten.
Ivin alkeiskurssi alkaa parin viikon päästä! Näissä viimeisissä Arielin treeneissä kun en enää "pakottanut" (siltä se alkoi tuntua) Arielia yrittämään, niin vähäisestä osallistujamäärästä johtuen meillä oli paljon aikaa ja otin sitten Ivin autosta. Ja voi että kun oli loistavat ensimmäiset "treenit" meidän Ivillä! Pelkkiä hyppyjä tehtiin kun eihän Iville ole koskaan mitään agilityä oikeasti opetettu. (Paitsi 2x2 keppejä treenattu jo joitain päiviä ja niistä kirjoitusta myöhemmin...)

Ivihän on jo 4-vuotias, mutta tällä hetkellä tuntuu että paras päätös koko keväänä oli aloittaa agility hänen kanssaan. Ivi oli innoissaan kun pääsi tekemään peräkkäisiäkin aitoja, ja vähän häntä pystyi ohjaamaankin mutta tosi selkeästi piti kyllä odottaa aidalla ja näyttää hypyt, muuten hän juoksi tietenkin vain perässä. Eihän hän mistään muusta vielä tiedä. Parasta oli kun jätin Ivin muutaman kerran hypyn taakse odottamaan kun vapautin hänet kauempaa hyppäämään, ja hänestä oikein näki kun hän ei olisi malttanut odottaa paikallaan että antaisin luvan hypätä!

Ivin huomiota sai kyllä koko ajan pitää yllä herkuilla koska kenttä oli niin iso ja mielenkiintoinen ja Ivillähän on nyt aina ollut tapana lähteä hyvinkin pian etsimään mielenkiintoista haistelemista (ja mahdollista syömistä) muualta ympäristöstä jos minä en aktiivisesti tarjoa hänelle jotain parempaa tekemistä. Hän ei siis todella ole se koira (=Ariel) joka pysyy metrin säteellä ja katselee minua parin sekuntin välein, ihan sama mitä teen. Tämä tulee siis olemaan ehkä haastavaa meillä, mutta toisaalta agility voi parantaa hyvinkin paljon kontaktia jota Ivi pitää minuun.

Ohjaajan ajatuksesta päästin myös Arielin autosta ja häneen mitään muuta huomiota kiinnittämättä annoin hänen seurata minua ja Iviä kun hypimme, jos hän halusi. Yllättävää oli kuinka hän ajoittain jopa innoistui juoksemaan kovaakin aidalta toiselle ja hyppi ilman mitään epäilyjä, ja koko kehonkieli oli niin paljon rennompi ja normaalimpi. Hän jäi jopa Ivin viereen aidan taakse odottamaan ja tuli vauhdilla yli kun vapautin Ivin. (Mitä hän ei ole tehnyt varmaan koskaan vaan jää istumaan paikalleen vaikka ikuisiksi ajoiksi jos en itse mene ja juokse (kävele) hänen vierellään koko matkaa. Palkkasin tietysti myös Arielin ja kehuin kaikesta mitä hän teki, mutta muuten kiinnitin kaiken huomion ja ohjaukset Iviin. Toisaalta suorastaan koomista että nyt kun kaikki huomio oli Ivissä ja Arielia ei pyydetty tekemään mitään, niin hän veti paremmin ja innokkaammin kun ikinä. Mutta ei Ariel koko aikaa meitä seurannut, välillä hän jäi haistelemaan yksikseen maata ja minusta tuntuu että haistelun lisäksi tämä oli myös korvaavaa käytöstä jota hän teki vähän kuin "etäännyttääkseen" itsensä häntä mahdollisesti stressaavasta tilanteesta.

Mutta tästä siis Ivin ura sitten alkaa, ja tietysti mahtavaa oli nähdä Arielkin iloisena tänään harjoituksissa kun sai juosta Ivin kanssa. 

5 kommenttia:

  1. Heippa! Tuli vaan mieleen noista agilityongelmista, että onko sitä pakko harrastaa? Jos se ei vaan ole Arielin juttu, niin kai siitä voi luopua. Meillä toinen koira rakasti agilityä heti ekasta kerrasta lähtien, ja toista taas se ei voisi vähempää kiinnostaa. Onhan niitä muitakin harrastuksia mitä voisitte kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Eihän sitä pakko ole harrastaa mitään jos ei halua:)
    Meillä on kuitenkin ollut tosi hyviä päiviä niiden huonompien kausien välissä. Enkä yleensäkään ole ollut sellainen että luovutetaan jos on vaikeaa. Olisi ollut oikeasti mielenkiintoista selvittää ja keksiä mistä johtuu se että välillä on hauskaa ja välillä kaikki on pelottavaa. Itsellä on aina tavoitteena yrittää ymmärtää koiria paremmin ja oppia lisää.
    On siellä koko harjoitusryhmä ja kaikki ohjaajat ketä ollaan tavattu niin myös olleet kummissaan kun itse katsoneet vierestä miten välillä koira menee ihan innoissaan ja seuraavalla viikolla ei liikahdakaan. Toisaalta ollut ihan mielenkiintoinenkin matka yrittää selvittää pienen koiran päänmenoa:)
    No nyt talvella lähinnä odoteltiin maneesilta pois pääsyä ja heti kun ulos päästiin niin näyttikin hetken siltä että kaikki lähti hyvään suuntaan, mutta nyt näiden muutamien viikkojen jälkeen ollaan kyllä päätetty ottaa vähän välimatkaa lajiin. Siis Arielin kanssa, Ivi saa nyt vuoronsa...

    VastaaPoista
  3. Ja ehkä oli vähän liiottelun makua tuossa kirjoituksessa, taisin kirjoitella sitä ihan maani myyneenä illalla koska eihän se nyt kaikki ole pelkkää alamäkeä ja ikävää ollut:) Se koko päivä ja mennyt viikko oli vaan vähän niin kuin päätös sille että tuli totaalinen masennuksentunne siitä että oli vaan pakko myöntää että nyt ei enää keksi mitään uutta tapaa mitä yrittää! Ensimmäisen kerran pakko myöntää itselleen että nyt ei vaan osaa auttaa koiraansa.

    VastaaPoista
  4. No sitten ymmärrän, enkä ole lueskellut niin paljon noita vanhempia postauksia. Muistelen vaan lukeneeni ongelmista agilityssä, niin siksi ihmittelin miksi sitä silti harrastetaan. Ja hyvähän se on, ettei heti anna periksi. Etenkin jos välillä sujuu niin hyvin. Kummallista, miksi se sitten välillä tökkii niin pahasti. Noh, ehkä Ariel taas innostuu, kun huomaa että Ivillä on harrastuksen parissa hauskaa.
    Mukavia treenejä teille!

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Hyvää jatkoa teillekin ja haleja hauvoille :)

    VastaaPoista