lauantai 10. marraskuuta 2012

Huipputreeniiit

Meillä oli MAHTAVA koulutuspäivä Arielin kanssa! Lyhyt mutta sitäkin parempi.

Kouluttaja oli ihan loistava. Hän oli myös aivan rakastunut Arieliin joka kyllä aina erottuu joukosta pienimpänä ja karvaisimpana... ja sanoi että on kiva kun "harvinaisemmatkin" rodut harrastaa agilityä. Hän ymmärsi niin hyvin heti millainen koira Ariel on, siis lähinnä sen miten epävarma ja herkkä ja pelokaskin se voi olla. 

Ensimmäisenä teimme koko radan, joka oli siitäkin hyvä että se oli Arielille tosi mieluinen koska siinä oli paljon putkia ja hyppyjä ja ainoa vaikea tällä radalla olisi ollut rengas, mutta se oli alussa ja aloitimme radan vasta sen jälkeen. Ariel lähti heti alusta ihan hirmu vauhdilla ja irtosi putkiin paremmin kuin ikinä, ei tarvinnut kuin vähän huitaista sinne päin kun vielä vähän aikaa sitten piti olla käsi putken suulla... Muutenkin Ariel haki jokaisen hypyn ihan loistavasti eikä lähtenyt kertaakaan pyörimään tai haistelemaan muualle.

YHDEN kerran hän teki vanhat tutut jutut eli jäi yhden esteen taakse odottamaan ja katsomaan ihan jäätyneenä paikoilleen. Ihan täysi stoppi vaan hypylle. Siihen asti oltiin menty kyllä niin vauhdilla. Sitten sain hänet viimein taas liikkeelle ja kun tämä yksi kummitusaita oli taas hypätty, niin loppu mentiinkin taas kauhealla vauhdilla, jopa päällekäin asetetut A ja putki meni niin hyvin vaikka en A:llakaan pystynyt olemaan ihan vieressä.

Toisessa osiossa sitten hajoittelimme lyhyempää pätkää, muutamaa hyppyä ja putkea, jossa palkkasimme aina vikan hypyn jälkeen että niistä jäisi se "paras maku suuhun". Nämä pätkät Ariel meni hyvin, vaikka muutaman kerran häntä oli alussa vaikea saada liikkeelle kun tuli taas näitä jäätymisiä... Mutta kokonaisuutena tosi hyvin.

Tämä uusi kouluttaja joka ei ollut koskaan aiemmin nähnyt meitä antoi tosi hyviä ohjeita. Hän oli nähnyt paljon Arielin tapaisia koiria, jotka jäävät vain paikalleen jossain tilanteessa ja odottavat omistajaa tulemaan "ratkaisemaan tilanteen". Hän selitti sen jotenkin niin hyvin, että se on koirille aivan luonnollinen tapa että jos tulee jokin epävarmuus tai pieni ongelma, niin koira odottaa vain ihmisen tulevan ratkaisemaan asian. Ja usein Ariel sai näissä tilanteissa juuri haluamansa, koska on tottunut että lopulta menen hänen luokseen tai jään juttelemaan hänelle että tulisit nyt kulta. Nyt sitten vain kävelimme toiselle puolelle rataa kouluttajan kanssa ja kun Ariel tuli perästä, palkkasin hänet aina näistä ja sitten hän oli yleensä hyvässä vauhdissakin ja teimme lyhyitä pätkiä tätä hyödyntäen. 

KAIKKEIN iloisin olin siitä, kun kouluttaja totesi että Arielista kyllä näkee miten paljon hän todella tykkää agilitystä ja on iloinen mennessään. Ja että hänestä tulee vielä todella kova menijä kun syttyy vielä lopullisesti. Tämä oli niin hyvä kuulla, koska olen niin paljon syksyn aikana miettinyt että onko tässä järkeä jos Arielia pelottaa tai sillä on epämukavaa. Mutta nyt hänellä oli vain muutamia jäätymisiä ja ne pätkät mitkä tehtiin oli kyllä todella iloisen näköisiä. Sitä on vaan välillä itse vaikea nähdä miten se koira sieltä perästä tulee, mutta ihanaa jos se kerta näyttää nauttivan..! Enempää en voisi toivoa.

Tänään oli kyllä loistavaa menoa ja olen niin ylpeä Arielista! Mainittakoon vielä se, että paikka oli aivan uusi, alusta oli tosi pehmeä ja jopa upottava ja halli oli hevosmaneesi joten kaikki edellytykset oli että vaikeuksia olisi tiedossa. Mutta se radanpätkä mikä mentiin saattoi olla ehkä paras ikinä. Ja melkein kolmen viikon tauon jälkeen vieläpä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti