perjantai 17. elokuuta 2012

Pipi Ivi

Olen ollut vähän huolestunut Ivistä koska hän on viimeviikkoina viettänyt aikaa jos jonkin verran pureskelemalla etutassujaan. Ensin karvat alkoivat vähän vaihtaa väriä vaaleanpunaiseen ja yhtäkkiä toisesta tassusta oli karvat jyrsitty poikki. Soitin siis eläinlääkärille ja kävimme näyttämässä pikkuisen jalkoja saadaksemme jotain selkoa asiaan.

Koirien jalkojenpureskelu- ja iho-ongelmat ovat munimutkaisia juttuja niin kuin jo tiesinkin. Iho ei ollut mennyt rikki pureskelusta eikä siinä ollut mitään suurempia poikkeamia, mutta lääkäri sanoi että kokonaisuudessaan iho näyttää kaikkialla punoittavan. Muutamien testien jälkeen (iholta otetut näytteet) päätelmä oli se että ihoa aletaan hoitaan erikoisshampoolla joka tappaa bakteereita ja hoitoaineella joka auttaa myös ihon paranemisessa, ja tämän lisäksi kortisoonia sekä pillereinä että iholle suihkutettavaksi. Shampoolla pitää pestä useampi kerta viikossa ja koiran pitää antaa kuivua itsekseen pesun jälkeen. Meillä on koirat aina kuivattu hiustenkuivaajalla, muuten raukat värisevät viluissaan tuntikaupalla ja turkista tulee takkukasa kun koirat pyörivät märän turkin kanssa missä sattuu. Kuivaaja olisi kuitenki liian huono asia Ivin iholle nyt ja kuumuus ei tekisi hyvää iholle. Onneksi Ivi on melko lyhyessä turkissa niin toivottavasti hän kuivuisi nopeasti eikä palelisi liikaa.

Myöskin allergiaruokaan olisi tullut määräys vaihtaa, mutta meillä on allergiaruokaa syöty jo yli puoli vuotta muutenkin. Vähän aikaa sitten vaihdoimme ankasta kalaan ja sitä on nyt sitten sellainen säkki että riittää taas jouluun asti. Jossain välissä pitäisi kai testata että tuleeko sen ankan kanssa jotain ongelmia. Olettaen siis että pureskelu nyt näillä kaikilla hoitokeinoilla loppuisi. Ehkä yksi mahdollisuus voisi olla että se ruoka-aine ei sovi, mutta ei näistä ihojutuista oikein koskaan tiedän.

Muuten Ivi ei ole ollut mitenkään hiljainen tai kipeän oloinen, Arielin kanssa riehutaan päivät pitkät ja uudessa kodissa on uudet äänet ympärillä ja niillekin jaksetaan haukkua. On vain niin ikävää kun hiljaisina hetkinä toinen jyrsii jalkaansa kuin viimeistä päivää. Toivottavasti nyt näillä kaikilla lääkkeillä ongelma ratkeaisi.


Mami sanoi että nyt leikellään tassuistakin karvat lyhyiksi. Mami väittää että sekin on eläinlääkäritädin ideoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti