maanantai 13. elokuuta 2012

Esittely - Ariel



Ivi oli kaksi ja puolivuotias Arielin saapuessa meille. Olin aina sanonut, että kun muutan pysyvästi takaisin Suomeen meille tulee varmasti toinen koira. Se tapahtuikin paljon aikaisemmin kuin olin suunnitellut, mutta tätäkään päätöstä ei ole hetkeäkään tarvinnut katua. Ariel täydensi meidän perheen tavalla mitä en olisi voinut edes kuvitella, ja hän on ollut täydellinen lisä elämässämme ensimmäisestä hetkestä lähtien.

Ariel tuli meille vajaan 8 kuukauden ikäisenä huippukennelistä jonne hänen oli ollut tarkoitus jäädä näyttelykoiraksi mutta toisin kävi. Ja onneksi niin, en voisi kuvitellakaan elämää ilman häntä. Ivi ja Ariel ovat myös olleet kuin siskokset ja parhaat kaverit ensitapaamisesta alkaen. Koko päivä leikittiin ja lopulta nukuttiinkin vierekkäin, ja tähän malliin on jatkettu joka päivä siitä lähtien. Mitään erimielisyyksiä ei ole koskaan ollut. He jotenkin täydentävät toisiaan joka tavalla.

Ariel on minun varjoni, aina vieressä. Hän seuraa minua kun teen ruokaa, tiskaan, luen, käyn vessassa, vaihdan vaatteet, kävelen huoneesta toiseen etsien jotain. Koskaan ei tarvitse miettiä missä Ariel on. Mieluiten hän istuisi minun vieressäni tai sylissä joka hetki, mieluummin kuin mitään muuta. Huono puoli tässä on se, että Ariel ei juurikaan pärjää yksin; hän ei ole koskaan oikein tottunut siihen. Ivin kanssa kotona olo ei kuitenkaan tuota ongelmia silloin kun mami ei paikalla ole. Sen verran koirasiskon läsnäolo auttaa.

Ivin vastakohtana Ariel rakastaa muita koiria ja haluaisi lenkilläkin mieluiten käydä tervehtimässä kaikkia. Ihmisten suhteen hän on sitten hiukan epävarma ja pelkää erityisesti lapsia ihan tosissaan. Ariel on aika hidas lämpenemään uusille ihmisille, mutta hänestä saa ajan kanssa kuka tahansa maailman ihanimman ystävän.

Kokeilumielessä kävimme kesän alussa agilityn alkeiskurssin Arielin kanssa ja meillä oli niin hauskaa että nykyisin harjoittelemme säännöllisesti joka viikko. Ariel ei ole varmasti helpoin agilitykoira missään mielessä eikä niin nopea ymmärtämään uusia asioita kuin mihin olen Ivin kanssa tottunut, mutta hän on jo luonteeltaankin hyppiväinen ja ketterä ja halutessaan hyvinkin vikkelä. Agility on meille iloista yhteistä aikaa ja uuden oppimista minkä on tarkoitus olla Arielille hauskaa ja antaa hänelle lisää itseluottamusta.

Kaikenkaikkiaan Ariel on kaikkea sitä mitä koiraystävältä voi toivoa. Hän on se pieni riiviö joka on mahani päällä tai kyljessä kiinni nukkumassa aina silloinkin kun Ivi haluaa nauttia omasta rauhastaan sohvan alla. Hän ei koskaan pidä meteliä tai aiheuta ongelmia ja hänen isot mustat silmänsä sulattavat kaikkien sydämet. Hän on minuutin jälkeen unohtanut kuinka kauan olen ollut poissa ja tervehtii aina niin kuin olisin ollut kadoksissa ikuisuuden ja kauemmin.

Kuvassa Ariel reilun vuoden ikäisenä.

5 kommenttia:

  1. Moi! Oon tosi ilonen että löysin sun blogin, juuri tällaista tietoa ja juttua kaipaan Maltankoirista. :-) Et kai pane pahaksesi jos innostun kyselemään sulta miljoona kysymystä tässä jonain päivänä? Ihanat koirulit sulla! t.Maltiksiinhurahtanut :D

    VastaaPoista
  2. Ei haittaa vaikka kysyisit miljoona kysymystä, vastaan mielelläni parhaani mukaan:) Yksi syy miksi aikoinaan aloin kirjoittaa blogia oli se, että kun itse silloin etsin tietoa maltankoirista sitä löytyi niin hirmu vähän, ja suomalaisilta sivuilta ei juuri mitään. Joten ajattelin että ehkä edes joku eksyy tänne ja saa tutustua vähän tähän ihanaan rotuun ainakin yhdestä näkökulmasta:)

    VastaaPoista
  3. Katsoin youtubesta videoitasi. Ne temppuvideot ovat ihania! Miten opetan käsilläseisonnan, kaappien laittamisen kiinni jne.?

    VastaaPoista
  4. Ivi ja Ariel ovat naksuttimella koulutettuja, temppuja opettaessa käytän paljon esim. kohdentamista. Juuri laatikoiden ja kaappien sulkeminen on opetettu ensin opettamalla koira koskemaan kohteeseen (esim. paperilappu tai kosketuskeppi) jonka jälkeen tuon kohteen avulla on opetettu hyppäämään tassuilla esim. ovea päin. Temppujen opetus alkaa usein jostain pienestä oikeaan suuntaan olevasta liikkeestä josta rakennetaan sitten sitä isompaa kokonaisuutta. Esim. käsilläseisonta alkoi siitä, että opetin Arielin ensin peruuttamaan (tai hän osasi sen jo joten hyödynsin sitä) ja sitten laittamaan takajalat kirjan päälle, ja sitten lisäsin kirjojen määrää.

    Samoja temppujakin voi opettaa monella eri tavalla, tärkeintä on että aloittaa helposta ja antaa koiralle mahdollisuuden onnistua, ja että käyttää palkkiona jotain mistä koira pitää todella paljon, millä koiraa voi motivoida. Meillä monenlaiset herkut (esim. kanan, kalkkunan liha) toimii parhaiten:)

    VastaaPoista