sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Meidän Joulu

Meidän lähisuvussa ei pieniä lapsia ole, joten ehkäpä vielä oikein korostuu se miten Ariel ja Ivi ovat koko perheen vauvoja. Jouluna he kaikkien muiden tapaan käyvät joulupesulla, syövät jouluaterian ja saavat kasan lahjoja ihan niin kuin me muutkin. He saavat silityksiä vuoronperään ja kaikki katselevat antaumuksella heidän hölmöilyjään ja leikkejään. Kun juomme glögiä mummi sanoo että anna nyt koirille edes manteleita ja rusinoita kun he eivät voi juoda glögiä, ja vaikka ajatus onkin kaunis niin mummia täytyy muistuttaa että eihän koirat edes saa syödä rusinoita...

Tässä joulutunnelmaa meiltä:

Joulukuusenvartijat puhtaina ja pestyinä.

Jouluateria, tai siis se mitä siitä jäi jäljelle. Nallet saivat ihan vähän maistella kinkkua, kalkkunaa, paistilihaa ja perunaa ja muutama pala omenaakin oli mukana jonka Ariel tässä valikoi jättää syömättä. (Ivi tuli sitten ja hänelle kyllä maistui, omena meni parempiin suihin.)

Ei ole terveellisintä ruokaa koiralle etenkään suolaisuutensa puolesta mutta tämän ainoan kerta vuodessa...

Pukki toi kilteille hauvoille kauhean kasan paketteja, vähän kyllä itselläkin oli silmät pyöreinä tämän lahjakasan kanssa kun itsehän olin yhden yhteisen lelun heille paketoinut... Nämä olivat kaikki siis Ivin ja Arielin omia paketteja.

...ja tällaista kaikkea sieltä paljastui. Ruokaa ja herkkuja ja niitähän meillä menee. Aivan paras oli tuo aktivointipeli jollaisesta olemme jo pitkään haaveilleet! Ihania lahjoja ja aivan liikaa. (Itsehän ostin tuon pinkin kissojen lelun:D)

Ivi keksi että joulukuusen alta on kiva käydä juomassa vettä. Se on erittäin huono idea, ei vain siksi että turkista saa sitten etsiä neulasia suurennuslasin kanssa, mutta etenkin siksi että neulasvesi on piikikästä ja jää kurkkuun kiinni... Laitoimme ympärille esteen ettei vettä enää mentäisi sieltä tonkimaan.

Paras joululeikki oli ehdottomasti se, kun availin omia paketteja ja aina kun yhdet lahjapaperit oli revitty auki, käärin väliin pienen palan herkkutikkua ja mytistin paperin ja heitin koirille. Varsinkin Ivi rakastaa tällaisia leikkejä kun saa tuhota paperia ja etsiä herkkuja, ja kyllä Arielkin innostui vähän kaivamaan herkkuja esiin.

Kaikki tekeminen ja vieraat ja kyläily väsyttivät Ivin ja Arielin ja uni maistui joulurientojen jälkeen kyllä parikin päivää ihan kunnolla!


perjantai 28. joulukuuta 2012

Arielin mielipide pullasta

Jotta kukaan ei huomaisi ettei tätä blogia ole ehditty päivittää koko viikkoon, tässä välikevennykseksi DALLASPULLA
tassunjäljellä. 

(Söimme sängyllä pullaa ja Ariel päätti kävellä rasian yli tallaten pullan matkan varrella... Kyllä siinä on ihan aito tassunjälki kun katsoo tarkasti. Ja kyllä, söimme pullan loppuun!)


Jouluista juttuakin tulossa kun ne kuvat löytäisivät vaikka itsestään tiensä koneelle joku päivä!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Ihanaa joulua!

Kuusi on koristeltu, joulupesulla käyty ja huomenna herkutellaan jouluruualla ja jaetaan lahjoja ja nautitaan ihanasta joulutunnelmasta!

Lämmintä joulua kaikille meiltä!






torstai 20. joulukuuta 2012

Halpaa hupia

Kylminä päivinä on keksitty sisälläkin enemmän tekemistä ja kaikenlaisia omia aktivointileluja on rakenneltu taas. Ivi rakastaa tuhota juuri pahvilaatikoita tai rullia ja repii niitä hajalle kunnes löytää herkut. Hän on oikea tuhoamiskone ja silppuaa kyllä laatikon kuin laatikon. 

Ariel on vähän pieni ja hassu tässäkin hommassa, ja hänelle jos antaa vaikka vain pienen taiteltun vessapaperirullan tai laatikon joka on tehty tosi kevyestä pahvista, hän haistelee sitä aikansa ja koittaa käännellä ja katsoa olisiko jotain luukkua mistä ne herkut löytyisivät. Sitten hän katselee minua kysyvästi että jos mami taas tulisi ratkaisemaan ongelman. 

Arielille pitääkin tehtäviä vähän helpottaa, ja teen hänelle yleensä samantapaisen lelun kuin Iville mutta jätän johonkin kulmaan esimerkiksi reiän josta Ariel voi saada herkut tippumaan heittelemällä tai pyörittelemällä lelua. Tällä tavalla hänellä ei lopu motivaatio kesken eikä tule sitä tunnetta että hän luovuttaisi ja lopettaisi yrittämästä. Pääasiahan on vain keksiä vähäksi aikaa jotain mukavaa puuhailemista ja tekemistä. Herkkuina käytämme pieniä paloja jotain ihan kaupan kana- tai tonnikalapaloja koirille, ja joskus voi olla seassa joku superhyvä lihapullan tai nakin palanenkin.

Osa 1. laatikon tuhoaminen suoritettu, nyt pää pitkällä laatikossa etsimässä viimeisiä murusia.

Ei mitään pieniä reikiä, Ivi tuhoaa mieluiten kunnolla puolet koko laatikosta.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulutauolle

Tauon tarpeessa ollaan varmasti kumpikin. 
Ajoimme lumimyrskyssä  20 min treenihallille, jossa Ariel ei halua tehdä mitään. Ei hypyn hyppyä, edes rimat maassa. 10 min yrityksen jälkeen sain hänet menemään kerran putkesta. Söimme puolet herkkumakkaroista tästä huippusuorituksesta ja lähdimme kotiin.

torstai 13. joulukuuta 2012

Luukut auki

Kalenterin luukkuja on saanut availla itse kukin ja Ivi ja Arielkin ovat löytäneet kivoja herkkuja omastaan. Iville on kaikki maistunut, vaikka nuo muutamat ovatkin aika isoja. Ariel ei niin välitä näistä mutta säästän hänelle pienimmät jos hän välillä haluaisi kuitenkin oman osansa joulukalenterista. Luukuista on perinteisten "luiden" lisäksi löytynyt myös kivoja joulun näköisiä ja muotoisia herkkuja niin kuin tämä paketti ja tonttulakki.


Yhden lahjankin olen saanut nalleille jo paketoitua, mutta älkää kertoko siitä heille vielä... Älkääkä sitä että se on oikeasti kissan lelu!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Tassu jäässä

Onpas ollutkin kylmiä päiviä. Yhtenä aamuna paistoi aurinkokin ja kävimme vähän pidemmällä pakkaslenkillä. Oli kyllä vähän liian kylmä ja puolen tunnin ulkoilukin aika huono idea. Huomasin siinä vaiheessa että on oikeasti kylmä kun Ariel alkoi linkuttaa ja säikähdin aluksi että sitä oli sattunut mutta oikeasti hänen tassuilla oli vain niin kylmä että hän koitti kävellä yksi tassuista ilmassa että edes se säästyisi.


Ivi matkusti mieluummin sylissä, hänen pikkujalat ei tykkää yhtään lumesta. Hetkenkin paikalla seisoskelu menee jalkojen nosteluksi. Kaikkein paksuin takkikin laitettiin päälle mutta eihän se auta kun jalkapohjat jäätyy.


Ariel-raukka käveli 15 minuuttia valittamatta, eikä sittenkään vauhti hidastunut mutta oli kyllä niin surkea näky linkuttaessa kylmiä jalkojaan että kannettiin sitten molemmat koirat melkein kotiin asti. Ariel rakastaa kyllä talvea ja lunta niin paljon, ja olisi kaikesta kylmästä ja pakkasesta huolimatta mieluiten juossut ja pöllyttänyt lunta mennessään, mutta ehkä nyt löytyi sitten Arielillekin liian kylmä ilma. Taisi olla se -19 aamu. Taitaa pakkasraja mennä siinä viidessätoista meillä.

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivää!

Ivi ja Ariel liputtaa ja toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rauhallista itsenäisyyspäivää!



Uusi otsikkokuvakin päivän kunniaksi:)

perjantai 30. marraskuuta 2012

Nalle ei hyppää

Agility ei nyt tällä hetkellä ole suosiossa meidän perheessä. 
Edellisetkin treenit menivät sitten putkia, puomia ja keppejä tehdessä koska Ariel ei edelleenkään hyppää. Ei sitten millään. Ne esteet mitä tehtiin sentään meni ihan hyvin, lukuunottamatta sitä kun Ariel päätti jäädä kerran keskelle puomia katselemaan maisemia.

Lopulta rimat irrotettiin kokonaan ja laitettiin maahan. Ariel "hyppäsi" nyt kolmen aidan pätkän, rimat maassa. Siihen oli kai hyvä lopettaa.

Alkoi oikeasti tuntua että mitä jos sitä sittenkin sattuu. Vaikka Ivin kanssa riehuminen, sängylle ja alas hyppiminen tai rappuset ei tuota mitään ongelmaa. Rakensin keskelle huonetta meillä kotona kahden esteen radan. Ariel hyppi sitä aivan onnessaan niin kuin aitojen hyppiminen olisi hänen lempiasiansa koko maailmassa.

Missä se viipyy

Odotamme myrskyä.


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Moro Pete

Tällä viikolla oltiin taas menossa ja käytiin kyläilemässä perheen luona. Ivin ja Arielin mielestä koko reissun paras kohta oli vierailu Peten Koiratarvikkeessa Porvoossa. 

Meidän retki kauppaan alkoi niin että pysäköimme auton metri ovesta, ja jotenkin Ivin hihna ei ollutkaan kovin hyvin kädessäni kiinni ja hän lähti pikkujaloillaan kaupan ovia kohti niin kovaa kuin pääsi. Hienot liukuovet aukesivat sitten itsestään tehden tietä Iville, ilmeisesti tunnistimet tunnistavat myös 3 kiloiset koirat ja osaavat avata oven. Ivi ehti pitkällä hyllyjen väliin asti ennen kuin siskoni kävi pyydystämässä hänet.

Petellä on kyllä hieno liike ja varmasti löytyy jokaiselle karvaiselle mieluisia tuotteita. Me ostimme n. 30 eurolla kaikenlaisia herkkuja. Possun kärsäpaloja, korvapaloja, härkänappeja, kanakierreluita muutamaakin eri laatua. Leluja olisi ollut myös joka lähtöön mutta meillä on niitä kaikki nurkat täynnä, ja lelujen elinikä on meillä melko pitkä kun ei tämä kaksikko pienillä hampaillaan oikein mitään rikki saa. Pari lempilelua on joskus paikattu.

Tämä kauppa oli myös siitä kiva että hinnat ovat todella kohdallaan! Jos ei kauppaan asti pääse itse niin netistä heiltä voi tilata myös ja meillä on ainakin ollut aina tosi nopea ja hyvä toimitus. Mutta ehdottomasti jos paikalle on mahdollista mennä on tämä kyllä jokaisen koiran unelmakauppa. Ainoa mitä emme löytäneet oli aktivointilelujen täytteet jotka on etsinnässä meillä.

Monen päivän reissailun jälkeen palasimme taas kotiin. Väsyneitä nalleja on ollut matkassa!


tiistai 20. marraskuuta 2012

Ja sitten taas näin

Jos oli viime viikolla kaikkien aikojen parhaat agility treenit niin tällä kertaa oli sitten kyllä ne kaikkein huonoimmat. Aivan katastrofi. Lähtien siitä että emme löytäneet uutta talvitreenipaikkaa, ja ajoimme sateessa pimeässä metsässä ympäriinsä, 15 minuutin matka venyi 40 minuuttiin.

Tarkoitus oli harjoitella jotain lähtöä missä ollaan jo ohjaamassa seuraavaa vaikeampaa hyppyä valmiiksi. Tiesin jo ennen kehään astumista että Ariel jäisi lähdössä niille jalansijoilleen ja niinhän se meni, ei sitä edelleenkään voi jättää lähtöön kun sinne se jää. No sitten kun lähdimme vauhdista hän teki muutaman hypyn ja täydelliset kepit missä kyllä autan edelleen mutta tosi hyvin silti, ei mitään virheitä, ja putketkin hyvin, mutta alusta oli todella pehmeä ja hypyt kisakorkeudessa kun meidän harjoituksissa kaikki muut niillä menee...

Ei pitäisi. Edellisen viikon ohjaaja sanoin jo 20/25 hypyissäkin että ne näyttävät olevan Arielille työläitä ja vaikka hän hyppääkin ne ihan ok, niin näkee että hän saa tehdä töitä tosissaan. No Arielilla meni korkeista hypyistä ja jostain muusta, mistä lie, fiilikset ihan kokonaan ja loppuaika oli istuskelua. Välillä sain hänet juoksemaan perässäni mutta siinä se, hän ei suostunut edes tekemään yhtäkään hyppyä!??! Tällaista sitten vaihteeksi. En siis saanut häntä mitenkään houkuteltua yhdestäkään hypystä, vaikka ne laskettiin kahteenkymppiin meidän toiselle kierrokselle. Siellä sitten juoksin ja yritin joka tavalla saada Arielia hyppäämään, mutta hän ei suostunut tulemaan edes minun perässäni yli, juoksi vauhdissakin jokaisen hypyn ohi ja onneksi tajusin sitten lopettaa koska en usko että häntä olisi millään saanut sinä iltana esteestä yli.

Näin huonoja emme ole olleet sitten alkeiskurssin ensimmäisen kerran jälkeen kun Ariel ei ollut koskaan aiemmin edes nähnyt agilityesteitä. En tiedä oliko se uusi paikka, uudet hajut, pilkkipimeä piha mistä emme meinanneet edes löytää halliin, kurssiohjaajan vaihtuminen taas, tai toivottavasti häntä ei ainakaan satu mihinkään. Missään muualla en ole kyllä epäillyt että häntä sattuisi mutta täytyy pitää sekin mielessä.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ariel 2v

Arielilla oli viikonloppuna synttärit, ja hän on nyt jo iso tyttö, kaksi vuotias. Lahjojakin oli vaikka kuinka, itse olen luvannut että Ariel pääsee lähiaikoina Peten Koiratarvikkeeseen Porvooseen käymään ja saa valita sieltä sitten lahjan. Tai muutaman.

Synttäreitä emme muutenkaan sen kummemmin ehtineet juhlia, oli kiire päivä ja istuimme autossa tuntikaupalla. Huomenna sitten ehkä kinkkunakkikakkua, vähän myöhässä, viikonloppu kun nyt meni kiireiden keskellä.


Ariel ei ole kovin hyvä avaamaan lahjapaketteja, joten Ivi auttoi muutaman kohdalla hiukan. Ariel katseli taustalla ja odotteli mitä paketeista paljastuu. Herkkuja ja pehmopallo jonka Ivi tietysti heti omi itselleen. Mutta ei haittaa, huomenna se on jo yhteistä omaisuutta ja Ivi palaa varmasti lempilelunsa herra Ankan tai herra Hirven seuraan.


tiistai 13. marraskuuta 2012

Ostoksilla

Tänään aamulenkillä lähdimme eläinkauppaan etsimään Arielille synttärilahjaa. Lahjaa ei löytynyt, mutta mukaan tarttui koirien oma joulukalenteri. Ei ollut kyllä käynyt mielessäkään että tällaisen hankkisimme, enkä ollut itseasiassa edes ajatellut että tällaisia edes valmistetaan. Luukuista pitäisi löytyä jonkin näköisiä herkkuluita ja saa nähdä miten ne nallejen kesken jaetaan kun emme nyt panostaneet kuin yhteen yhteiseen kalenteriin.

Myöhemmin näin toisessa eläinkaupassa myös koirille suunnatun suklaakalenterin, mutta tämä meidän kalenteri taitaa olla parempi valinta koska Ariel ei ole koskaan mistään makeista herkuista tykännyt niin ne olisi mennyt kaikki ainakin Ivin suihin. Saa nähdä minkälaisia yllätyksiä näistä meidän luukuista sitten löytyy. 


Ariel on hiukan nirso luiden suhteen, joko hän vain valikoi tarkasti makunsa mukaan tai sitten hänellä on vain niin pieni suu että hän ei kaikenlaisia tikkuja ja luita tykkää pureskelle. Iville kelpaa kaikki sian kärsästä pupun korvaan kun taas Ariel ei samanlaisella innolla ole syönyt oikein mitään muuta kuin sellaisia ohuita lammastikkuja mitä olemme jostain eläinkaupoista ja agilitykisoissa kojuista löytäneet.

Nyt otimme kaupasta muutaman kappaleen testiksi uudenlaisia pureskeltavia, olisiko tämä nyt ollut sitten jotain kurkkutorvea. Palat ovat ainakin tosi ohuita, niin ajattelin että Arielin suuhunkin voisivat sopia hyvin. Jos vain maku olisi kohdallaan...


Synttärilahja on kuitenkin edelleen hakusessa. Onneksi muutama päivä vielä aikaa...

lauantai 10. marraskuuta 2012

Huipputreeniiit

Meillä oli MAHTAVA koulutuspäivä Arielin kanssa! Lyhyt mutta sitäkin parempi.

Kouluttaja oli ihan loistava. Hän oli myös aivan rakastunut Arieliin joka kyllä aina erottuu joukosta pienimpänä ja karvaisimpana... ja sanoi että on kiva kun "harvinaisemmatkin" rodut harrastaa agilityä. Hän ymmärsi niin hyvin heti millainen koira Ariel on, siis lähinnä sen miten epävarma ja herkkä ja pelokaskin se voi olla. 

Ensimmäisenä teimme koko radan, joka oli siitäkin hyvä että se oli Arielille tosi mieluinen koska siinä oli paljon putkia ja hyppyjä ja ainoa vaikea tällä radalla olisi ollut rengas, mutta se oli alussa ja aloitimme radan vasta sen jälkeen. Ariel lähti heti alusta ihan hirmu vauhdilla ja irtosi putkiin paremmin kuin ikinä, ei tarvinnut kuin vähän huitaista sinne päin kun vielä vähän aikaa sitten piti olla käsi putken suulla... Muutenkin Ariel haki jokaisen hypyn ihan loistavasti eikä lähtenyt kertaakaan pyörimään tai haistelemaan muualle.

YHDEN kerran hän teki vanhat tutut jutut eli jäi yhden esteen taakse odottamaan ja katsomaan ihan jäätyneenä paikoilleen. Ihan täysi stoppi vaan hypylle. Siihen asti oltiin menty kyllä niin vauhdilla. Sitten sain hänet viimein taas liikkeelle ja kun tämä yksi kummitusaita oli taas hypätty, niin loppu mentiinkin taas kauhealla vauhdilla, jopa päällekäin asetetut A ja putki meni niin hyvin vaikka en A:llakaan pystynyt olemaan ihan vieressä.

Toisessa osiossa sitten hajoittelimme lyhyempää pätkää, muutamaa hyppyä ja putkea, jossa palkkasimme aina vikan hypyn jälkeen että niistä jäisi se "paras maku suuhun". Nämä pätkät Ariel meni hyvin, vaikka muutaman kerran häntä oli alussa vaikea saada liikkeelle kun tuli taas näitä jäätymisiä... Mutta kokonaisuutena tosi hyvin.

Tämä uusi kouluttaja joka ei ollut koskaan aiemmin nähnyt meitä antoi tosi hyviä ohjeita. Hän oli nähnyt paljon Arielin tapaisia koiria, jotka jäävät vain paikalleen jossain tilanteessa ja odottavat omistajaa tulemaan "ratkaisemaan tilanteen". Hän selitti sen jotenkin niin hyvin, että se on koirille aivan luonnollinen tapa että jos tulee jokin epävarmuus tai pieni ongelma, niin koira odottaa vain ihmisen tulevan ratkaisemaan asian. Ja usein Ariel sai näissä tilanteissa juuri haluamansa, koska on tottunut että lopulta menen hänen luokseen tai jään juttelemaan hänelle että tulisit nyt kulta. Nyt sitten vain kävelimme toiselle puolelle rataa kouluttajan kanssa ja kun Ariel tuli perästä, palkkasin hänet aina näistä ja sitten hän oli yleensä hyvässä vauhdissakin ja teimme lyhyitä pätkiä tätä hyödyntäen. 

KAIKKEIN iloisin olin siitä, kun kouluttaja totesi että Arielista kyllä näkee miten paljon hän todella tykkää agilitystä ja on iloinen mennessään. Ja että hänestä tulee vielä todella kova menijä kun syttyy vielä lopullisesti. Tämä oli niin hyvä kuulla, koska olen niin paljon syksyn aikana miettinyt että onko tässä järkeä jos Arielia pelottaa tai sillä on epämukavaa. Mutta nyt hänellä oli vain muutamia jäätymisiä ja ne pätkät mitkä tehtiin oli kyllä todella iloisen näköisiä. Sitä on vaan välillä itse vaikea nähdä miten se koira sieltä perästä tulee, mutta ihanaa jos se kerta näyttää nauttivan..! Enempää en voisi toivoa.

Tänään oli kyllä loistavaa menoa ja olen niin ylpeä Arielista! Mainittakoon vielä se, että paikka oli aivan uusi, alusta oli tosi pehmeä ja jopa upottava ja halli oli hevosmaneesi joten kaikki edellytykset oli että vaikeuksia olisi tiedossa. Mutta se radanpätkä mikä mentiin saattoi olla ehkä paras ikinä. Ja melkein kolmen viikon tauon jälkeen vieläpä!

torstai 8. marraskuuta 2012

Raparperimaalla

Kun on tosi pieni eläin niin retki lehden allekin voi olla suuri seikkailu...




tiistai 6. marraskuuta 2012

Harmaata

Ilma on ollut huono ja olemme vain istuneet sisällä! Ei huvita mennä mihinkään kun on vain kylmä tuuli ja hyytäviä vesipisaroita lentelee naamalle ja lätäköitä siellä täällä. Arielin pesen n. 10 päivän välein mutta kun sen on juuri edellisenä päivänä tai muutamaa päivää sitten pessyt, ei huvita lähteä kuraisille poluille kun siinä olisi sitten käytännössä koko koiran pesu taas edessä. Ei riitä tassujen huuhtelu kun korva-, naama- ja kylkikarvat roikkuu maassa asti.

Mitä me sitten sisällä keksitään? Paljon syödään kivoja possun kärsäpaloja ja muita pureskeltavia. Vessapaperirullien sisältä etsitään herkkupaloja. Aivoja yritetään aktivoida myös uusia temppuja opettelemalla ja vanhoja kertaamalla. Välillä piilotetaan kongin sisällä lihapaloja ja kastiketta ja syödään myöhemmin kun ne ovat pakastimessa vähän muhineet.

En muista oliko viime syksy näin synkkä ja sateinen... tuntuu vaan että olemme istuneet ikuisesti sisällä. Onneksi nallet jaksaa keskenään täällä sisälläkin leikkiä, mutta Ivillä kyllä varsinkin näkyy energiatasot aina menevän yli kun hän on levoton välillä ja haukkuu mille sattuu sisällä ja riehuu lelujen kanssa. Ariel tulee aina jalkoihin ja sängylle viereen katsomaan telkkaria ja lukemaan, hän ei näytä mitenkään tylsistyvän sisälläkään.

Olisi silti kyllä kiva jos nähä lätäköt joskus kuivuisi tai vaihtuisi edes lumeen...


tiistai 30. lokakuuta 2012

Talvi kävi

Talvi tuli ennen kuin lehtikasoissa oli ehditty hyppiä tarpeeksi. Arielilla on ensimmäisinä lumipäivinä yksi vaihde: täysillä. Se jatkuu edelleen. Hän juoksee ensin edelle, ja sitten huudan häntä, ja hän juoksee täysillä takaisin. Ja sitten uudestaan. Ivikin on nyt viihtynyt lumessa vähän paremmin. En ole vielä laittanut lämpimiä takkeja kun ei tuota pakkasta ollut paljoa, mutta Ivin uusi villapaita on kyllä ollut tosi kiva. Se pysyy hyvin päällä ja on kuitenkin sillä tavalla kevyt että hänen on helppo juosta ja liikkua se päällä. Ja tuntuu lämmittävänkin ihan kivasti. Ariel on pärjännyt edelleen ihan omilla karvoillaan, no niitä kyllä riittääkin...

Ivin poseeraus - uusi villapaita

Aamulenkki tuntui ihan tammikuulta ja aurinko paistoi. Onhan tämä kieltämättä parempi kuin ne kaikkien lasten ja koiranomistajien lemppari kurakelit. Tosin nyt muistin taas että Arielia on välillä hiukan vaikea löytää lumihangesta kun hänellä ei ole talvitakkia tai haalaria päällä...


Pitkästä aikaa oli tosi kiva ja pitkä lenkki, sadepäiviä oli takana niin paljon ja istuimme vain sisällä monta päivää... Nyt kotoa löytyi kaksi väsynyttä koiraa ja uni maistui omassa luolassa. Jotenkin tällaiset talvipäivät ja viileä ilma vaan väsyttää enemmän. Ja on se kyllä kiva katsoa ikkunasta ulos kun maassa on lunta... No nyt se on kyllä jo mennyttä ja siellä on taas vain pimeää!

Ariel kävi työntämässä karvanaamansa lumikasaan.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Uutta oppimassa

Meillä on jonkinnäköisen luovan tauon jälkeen alettu taas harjoitella kaikenlaisia temppuja molempien karvaisten kanssa. Ivi on viimeisimpänä opetellut keräämään leluja koppaan ja Ariel oppi tulemaan jalkojen väliin seisomaan. Seuraavaksi opettelemme liikkumaan eteenpäin tässä asennossa.

Seuraava projekti onkin sitten muutama hiukan hankalampi temppu. Ariel opettelee menemään itse kevythäkkiin sisään ja vetämään verkon oven eteen. Ivi opettelee avaamaan kaapin oven, tuomaan sieltä esineen minulle ja sulkemaan oven. Näissä on sen verran edetty että Ariel osaa mennä häkkiin kun sille näyttää selvästi kädellä mutta etäisyyttä ei tässä vielä hirveästi ole, ja lisäksi hän on oppinut vetämään narusta jota tarvitsemme ovensulkemis kohdassa.

Ivi osaa nyt vetämällä avata oven. Siihen piti lisätä naru oven kahvaan kiinni, mutta siitä vetämällä hän saa nyt oven hienosti auki. Ja hän osaa myös sulkea sen tassuilla työntämällä, niin kuin kaikki muutkin ovet. Lisäksi ollaan vielä harjoiteltu noutoa paremmaksi ja kiinnitetty enemmän huomiota siihen että hän toisi esineen aina minulla tarkasti käteen mistä en ole ennen niin välittänyt että onko se juuri vai melkein.

Näistä sitten yhdistelemme tässä seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana temput kasaan, riippuen mitä kaikenlaista muuta tässä matkanvarrella keksitään.

Arielin lempitemppu on näyttää söpöltä.

torstai 25. lokakuuta 2012

Talviko se tuli

Tänä aamuna heräsimme siihen että ulkona on LUNTA! Eilen oli jo vähän ollut nurmikko ja lehdet jäisiä illalla, mutta nyt oli ihan oikeasti valkoinen maa. Ehkä sellainen puolen sentin kerros lunta. Mutta silti!

Ariel oli tietysti ihan innoissaan, hän halusi vain päästä paikasta toiseen ja meni edestakaisin lumessa eikä halunnut pysähtyä ollenkaan. Ivi katsoi jo ovella että hyi, nyt on taas kylmä maa, jouduin kantamaan hänet ovelta vähän matkaa että lähti edes kävelemään. Ivillä oli vielä uusi hieno beige neule jonka ostin hänelle koska hänellä on nyt niin lyhyt karva että häntä paleltaa helposti. Hän näytti vähän olevan kylmissään nytkin mutta sitten kun vähän käveli niin kyllä se siitä.

Arielilla ei mistään kylmästä ollut tietoakaan. Hän on kyllä sellainen lumessa viihtyvä koira vaikka ei tuon turkin hänellä pitäisi paljoa enempää lämmittää kuin Ivilläkään. Ehkä ne Kreikan mukavat lumettomat talvet ovat edelleen Ivin muistissa ja hän haaveilee pääsystä takaisin lämpimään. Ariel varmasti haaveilee ensimmäisistä lumikasoista mihin pääsisi hyppäämään ja pöllyttämään lunta ympäriinsä!

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pikkuhampaat

Pienten koirien hampaidenhoito on kyllä aika tuskaista hommaa välillä. Töitä saa tehdä jos niistä haluaa tosissaan pitää huolta.

Arielin hampaat on aivan pakko harjata joka päivä tai hänellä näkyisi varmaan jo parissa viikossa jos tätä ei tekisi. Meillä on jokailtaisen harjauksen ja silmien puhdistuksen ja hiustenlaiton yhteydessä siis molempien koirien hampaiden harjaus. Siihen ei mene montaa minuuttia ja kumpikin antaa nätisti harjata. Virbacin kananmakuinen hammastahna on varsinkin Arielin mielestä herkkua, ja jos tuubin jättää hetkeksi auki hän on heti nuolemassa kanatahnaa suuhunsa.

Joskus on kiva hymyillä niin että takahampaatkin näkyy!
Kerran viikossa pesen alkoholittomalla suuvedellä. Se on kasvattajalta saatu vinkki ientulehdusten ehkäisyyn. Eron olen huomannut Arielin kanssa kyllä heti, ikenet eivät punoita enää yhtään niin kuin ennen eikä oikeastaan koskaan enää ala vuotaa verta harjauksen yhteydessä. Tämä ei kyllä ole kovin hyvän makuista tavaraa, mutta pieni herkku harjauksen jälkeen karkottaa kyllä oudon maun.

Aivan välttämätön pienillä koirilla on myös merileväjauhe jota sekoitetaan ruokaan kerran päivässä pienenpieni hyppysellinen. Pikkuinen purkki maksaa yli parikymppiä, mutta kestää meidän kaksikolla varmaan yli puoli vuotta. Toimii aivan loistavasti pitämällä hampaat puhtaampina ja hengityksen raikkaana. Tai jos nyt ei raikkaana niin ainakin hajuttomana. Suunnaton kiitos sille bichonin omistajalle jonka tapasin bussin takapenkillä kauan kauan sitten ja joka suositteli tätä. Itse en yleensä usko tälläisiin tuotteisiin pätkän vertaa, mutta tämä on oikeasti loistava.

Myös nappuloiden pureskelu pitää hampaista huolta, Ivillä varmaan siksikin paremmassa kunnossa aina hampaat kun pureskelee niin hyvin, Arielilla kauhea tämä nielaista välillä nappulat kokonaisinakin. Myös kaikenlaisia puruluita ja tikkuja on oikeastaan päivittäin koirilla, tosi hyväksi hampaille.

Sitten vielä päivittäiset DentaStixit. Isoja palat eivät ole, mutta sellainen pieni herkkuhetki joka päivä kuitenkin. Tämä on meillä se "mami lähtee töihin"- herkku ja molemmat odottavat sitä aina innoissaan.

Kaikista tärkein on kuitenkin se päivittäinen harjaus, menee tosi nopeasti kun siitä tulee rutiini ja ei viitsi edes itselle keksiä tekosyitä jättää tekemättä kun on niin nopeasti hoidettu. Ivi 3,5v ja Ariel kohta 2, molemmat ovat aina saaneet kiitosta eläinlääkäriltä hampaistaan ja Iville jopa sanottiin kolmevuotiaana että yhdet parhaista maltankoiran hampaista mitä on sen ikäisellä nähty. Siinä säästää paljon rahaa kun ei tarvitse eläinlääkärillä käydä hampaita puhdistamassa, ja koira säästyy mahdollisesti turhilta nukutuksilta jos hampaita pitäisi alkaa tosissaan laittaa kuntoon.

torstai 11. lokakuuta 2012

Sataa, sataa.... ropisee... ja sataa

Meillä oli jo toiset kunnon sade-agilitytreenit, ne taitaa kuulua olennaisena osana syksyyn... Itsellä ei ollut ennen radalle lähtöä mitään muuta mielessä kuin Ariel viime kerralla sateessa istumassa putken sisällä ja tuijottamassa minua sieltä.

Teimme rataa joka oli minulle ja Arielille jopa ehkä hiukan vaikea, ja tuuli oli suorastaan hyytävää välillä. Siitä lähdimme sitten ihan rohkeasti liikkeelle, ensimmäinen aita näytti siltä että Ariel ennemminkin kiipesi sen yli kuin hyppäsi. Olin kuitenkin tosi iloinen, kun Ariel lähti kuitenkin suorittamaan rataa ihan hyvin ja meni putkistakin kerralla läpi, kepit menivät jopa loistavasti pienellä kädenliikkeellä ohjaamalla. Puomi ja A olivat tosi hyvät ja vauhdikkaat.

Ohjaajan kommentti ensimmäisen kierroksen jälkeen oli: aika hidasta menoa. Itse olin aivan innoissani, koska tämä oli meiltä niin suuri edistys viime kertaan! Kyllä, vauhti oli ihan kävelyä paikoin mutta Ariel meni jokaisen esteen ja koko radan, ja jokainen olisi voinut nähdä eron jos olisi meidän ensimmäiset sadetreenit nähnyt.

Toinen kierros meni sitten ehkä ihan vähän paremmin vielä, edelleen hitaasti, mutta olin ylpeä pienestä Arielista joka hyppi kolmenkympin aitoja ja tarpoi lätäköiden läpi. Kepeistä saimme paljon kehuja ja ne taisivatkin olla melkein koko ryhmän parhaat. Kyllä huomaa, että muutamana päivänä ollaan käyty lyhyitä keppejä harjoittelemassa.

Yksi asia jonka muutimme nyt joku viikko sitten oli se, että en enää nyt tässä vaiheessa ainakaan jätä Arielia alussa odottamaan esteiden taakse. Hän kyllä odottaisi siellä, ja ongelma onkin se, että hän saattaa jäädä vain paikoilleen tai jos päättää lähteä, ei ensimmäisissä hypyissä ole mitään vauhtia. Lähden siis suoraan lähdöstä juoksemaan hänen kanssaan, sillä saa hänet ainakin vähän mukaan. Vauhdikkaampia hyppypätkiä meillä on aina radan jossain välissä tai loppupuolella, mutta jostain syystä nämä alut olivat ihan apaattisia kun yritin mennä kauemmas lähettämään.

Tässä uudessa ryhmässä myös kaikki minit hyppivät jo 30- tai 35- aitoja, ja siinä on kyllä ollut liian suuri harppaus meille suoraan kahdestakympistä jota aikaisemmin teimme melkein aina varsinkin radan yhteydessä. 25 olisi meille tässä vaiheessa vielä varmaan hyvä ja sellainen mistä Ariel tykkäisi ja saisi vauhdin päälle...

perjantai 5. lokakuuta 2012

Ennen sateita ja takiaisia...

Ennen kuin syyssateet päättivät kestää viikon ja takiaiset vallata kaikki metsänreunat, oli meillä tosi iloisia ja ihania päiviä. Nurmikotkin olivat kuivia ja lehtiä maassa vasta muutamia.


Aurinkokin taisi vielä muutamina päivinä paistaa, ja pihalla niin kiva leikkiä. Ei tarvinnut väistellä huonekaluja ja matot ei menneet jalkojen alla rullalle! Tilaa oli vaikka muille jakaa.


Ariel sanoi että hän odottaa jo talvea ja lunta, eikä malta odottaa että pääsee hyppäämään ensimmäiseen pikkuiseen lumikasaan.
Ivi sanoi että hän ei halua toppatakkia tänä talvena päälle pukea, kun siinä on vaikea liikkua ja tassut siellä pihalla jäätyy kuitenkin. Ulos hänkin voi kuulemma lähteä, jos mamin toppatakin alla on hänelle tilaa.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Pahoja ihmisiä

Pentutehtailijat ovat julmia ja sydämettömiä ihmisiä.
Miten kukaan voi aiheuttaa tälläistä kärsimystä eläimelle. En suosittele linkkiä helposti järkyttyville henkilöille, itse jos katson tuota enää hetkenkään niin itku tulee. Kuvassa oleva pieni raukka on nyt päässyt kärsimyksistään ja asuu sateenkaarisillalla. Jos kuvan perusteella mitään pystyy toteamaan niin surullisen paljon muistuttaa maltankoiraa tämä pikkuinen tyttö: 


Älkää tukeko pentutehtaita:(



Kaikille maltankoiraa etsiville, tässä on ainoa ja oikea osoite, näiden kasvattajien kanssa ette voi mennä pieleen:

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Mami älä mee!

Tänne höpönlöpö kirjoitusten sekaan jotain ehkä vähän enemmän asiaa tähän väliin.



Eroahdistusta on kaikilla koirilla, mutta ehkäpä hiukan keskivertoa kuumempi aihe tämä on maltankoirien ja muiden vastaavien seura/sylikoirien omistajien keskuudessa. Maltankoira on viimeiseen asti luotu olemaan seuralainen sanan jokaisessa merkityksessä ja ainakin meidän molemmat koirat olisivat mieluiten mukanani aina, kaikkialla, mihin ikinä menenkin. 

Ivi ei ole mikään hälyttävä esimerkki aiheesta, hän selviäisi kyllä yksinäänkin vaikka preferoikin seuraani. Hän on meidän ensimmäinen koira, ja vaikka tottuikin ensimmäisinä vuosinani hiukan erikoisen ammattini takia siihen, ettei monia tunteja joutunut olemaan yksin, ei hänellä ole koskaan ollut minkäänlaista eroahdistusta. Aivan ensimmäisistä kerroista lähtien kun hän alkoi harjoittelemaan yksin olemista, vaikkapa kaupassa käyntini ajaksi, jätin hänelle joka kerta jonkin kivan "lahjan" lähtiessäni. Usein se oli vaikka joku pieni herkku piilotettuna kongin tai vessapaperirullan sisään tai muuta yksinkertaista; jotain, mitä hän halusi itselleen ja missä oli hänelle tekemistä edes joksikin minuutiksi.

Nopeasti hän oppi, että kun teen lähtöä, se tarkoittaa että hän saa kohta jonkin kivan herkun eikä ole siis oppinut että minun rutiinini jotka ennakoivat lähtöä tarkoittaisi panikointia siitä, että kohta hän jää yksin.

No, Ariel onkin sitten toinen tarina. Hän asui ensimmäiset 7 kuukautta ennen meille tuloaan melkein kymmenen muun koiran kanssa eikä ollut varmaan eläessään viettänyt sekuntiakaan yksin. Ainakin aina oli toinen koira seurana. Tilanteen laatu paljastui minulle siinä vaiheessa, kun hän oli ollut meillä alle viikon ja ensimmäisen kerran halusin lähteä viideksi minuutiksi pihalle Ivin kanssa kahdestaan harjoittelemaan jotain juttua. Heti oven sulkeuduttua Ariel alkoi raapia ovea, kiljua ja huutaa suoraa huutoa. Koko rappukäytävä kaikui, alimpaan kerrokseen asti. En päässyt Ivin kanssa mihinkään, jäin rappukäytävään odottamaan että Ariel olisi sekuntin hiljaa ja pääsisin takaisin sisään. Viimeisenä asiana halusin opettaa hänelle, että jos huutaa tarpeeksi kovaa, mami tulee takaisin. Tästä on sitten yritetty edetä kohti sitä, että joku päivä Ariel selviäisi yksin, ilman minua, Iviä tai ketään.

Ainoa hyvä asia tilanteessa on se, että Ariel on ihan rauhassa kotona aina, kun Ivi on hänen kanssaan. En pidä sitä mitenkään itsestäänselvyytenä, koska 99 kertaa sadasta Ariel valitsisi minun seurani ennemmin kuin Ivin, tai kenenkään muun koiran tai ihmisen. Hän on aivan täysin minusta riippuvainen koira ja hänestä kyllä näkee että maailma on kaatua joka kerta kun minä lähden. No, onneksi on Ivi.

Arielkin oppi kuitenkin äkkiä rutiiniin, että tietyt herkut tulevat esille kun olen lähdössä, ja panikoimisen sijaan molemmat istuvat lähellä ovea ja odottavat herkkujaan, tunnetila selvästi innostunut. Siis joka kerta jos lähtee viemään roskia ei heille tarvitse "lahjoja" jättää, mutta siis ihan edelleenkin jos lähden moneksi tunniksi pois, vaikkapa työpäivä, niin silloin annan heille edelleen jotain pientä lähtiessä. Tärkein vaihe oli se, että he oppivat että lähtemiseni ei ole pelkästään ikävä asia vaan siihen liittyy myös kivaa. 

Mutta tunnen kyllä kaikkien tuskan joilla on eroahdistus ongelmana. Se on kauhea tunne jättää kaveri kotiin surullisena ja paniikissa. Arielin kanssa elämä on sellaista, että hän istuu kotona lähes aina sylissäni tai jaloissani, seuraa minua jokaiseen huoneeseen ja nukkuu kyljessä kiinni. Jos hän joskus huomaa yöllä ettei olekaan vieressäni hän säikähtää sitäkin ja kaivaa sängynreunaa kynsillään ja vinkuu päästäkseen viereeni. Hän vain yksinkertaisesti rakastaa olla kanssani, ja juuri sellaisen koiran halusinkin. Ymmärrän häntä täysin, miksi hän ei halua olla ilman minua. Ei hänellä ole mitään muuta. On meilläkin paljon töitä edessä että hän joskus pystyisi olemaan yksin kotona ja rauhassa. Toistaiseksi ei voi muuta sanoa kun että onneksi meillä on Ivi, ja onneksi Ariel kokee Ivin seuran sen verran positiivisena asiana että selviää ilman minua välillä.

Yksi asia minkä meidän koirat ovat oppineet on se, että kiljumalla tai haukkumalla ei saa mitään, tärkeimpänä se, että kukaan ja kaikkein vähiten minä tulee ovesta sisään jos oven takana haukutaan. Tätä kouluttaessa olen joskus seisonut (tai jopa istunut) rappukäytävässä ja odottanut viiden sekunnin hiljaisuutta ennen kuin menen sisään. En halunnut että he koskaan oppivat että kun huutaa niin mami tulee luokse nopeammin. Kyllä molemmat nopeasti oppivat odottamaan hiljaa, heille on kuitenkin niin iso "palkinto" se että saavat olla kanssani. Koirat kyllä varoittavat minua edelleen jos olemme kaikki kotona ja joku on ovella, mutta kun he ovat keskenään niin ei siellä koskaan meteliä pidetä.

No tietysti sitten sellaisiin asioihin voi kiinnittää huomiota, että kun lähtee ei tee siitä mitään numeroa, ei "hyvästele" koiraa ja niin edelleen... Itse otan tavarani, annan koirille niiden herkut ja sanon että moimoi tuun kohta takas ja lähden. Kun taas tulen kotiin, en pidä silloinkaan mitään juhlia vaikka minusta onkin ihanaa nähdä koirat ja minullakin on ollut heitä ikävä. Otan kengät jalasta ja laitan takin naulakkoon ja Ariel yleensä käy ihan kierroksilla, tervehdin häntä heti kun hän rauhoittuu ihan vähän. Ivi näytää yleensä aina siltä kuin olisi juuri herännyt, hän tulee kyllä aina ovelle vastaan mutta venyttelee vieressä tai istuu kiltisti ja odottaa että tervehdin häntä.

Ja yksi vinkki vielä niille joilla on ongelmia... Minulla oli joskus tapana iltaisin kuunnella hiljaista pianomusiikkia rauhoittuakseni, ja se oli myös koirien mieleen koska molemmat sammuivat kuin saunalyhdyt ja nukkuivat niin autuaasti koko musiikinsoinnin ajan. Siis oikein näki kuinka rentoutuneita he olivat. Myöhemmin olen myös ostanut Victoria Stilwellin cd-sarjasta calming-cd:n jossa on oikeasti koirille suunniteltua rauhoittavaa musiikkia. Tätä voisi mahdollisesti hyödyntää eroahdistuksesta kärsivillä koirilla jättämällä musiikin soimaan kun lähtee. Kuitenkin pitää muistaa, että ensimmäisenä koirille pitää luoda hyviä tunteita ja muistikuvia liittyen musiikkiin, vaikka musiikki itsessään rauhoittaa on hyvä että koira yhdistää sen siihen että rakas ihminen on vieressä ja silittelee vaikka mahaa rauhallisesti.

Luin juuri mahtavan kirjan "In defence of dogs" kirjoittajana John Bradshaw. Hän kirjoitti hiukan eroahdistuksesta ja siitä, kuinka se on yksi yleisimmistä syistä miksi koirasta hankkiudutaan eroon. Onhan se vaikeaa kun koira ei pysty olemaan yksinään.
Hän kirjoittaa, että koiria on jalostettu satoja vuosia ihmisen kumppaniksi. Ne tarvitsevat meitä kaikessa ja ovat täysin riippuvaisia meidän ihmisten seurasta ja rakkaudesta. Eroahdistus on ongelma jonka me ihmiset itse olemme luoneet: koirista on tehty meidän kumppaneitamme ja enemmistölle koirista ihmisseura on aina koiraseuralaista tärkeämpää. (Tästä oli tehty jotain kokeita joissa todettiin että toisen koiran seura ei korvaa koiralle hänelle tärkeän/tärkeiden ihmisten seuraa.) Koiria ei voi syyttää siitä, että olemme tehneet niistä näin riippuvaisia itsestämme. Niille voi kuitenkin opettaa, että yksin on ihan ok ja me palaamme kyllä aina lopulta kotiin.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Takkutakiaiset

Tässä koiran tassu kahden minuutin pissalenkin jälkeen, ilmeisesti takiaispuskassa. En kyllä huomannut niitä. Ennen kuin sisällä.


Sitten kun näitä tassuja on neljä ja vielä yksi pieni mahanalunen täynnä...:(
Takiaiset on nyt hyökännyt meidän talon lähistölle joka paikkaan, ja muutaman puolituntisen turkinselvittelyn jälkeen kuljetaan nyt niin tarkasti pelkkiä puhtaita jalkakäytäviä pitkin ettei vaan tarttuisi. Kavereilla ei kohta ole karvoja jaloissa ollenkaan kun noita kiskoo irti!

Onneksi on hyvät hoitoaineet... tosin takiaispiikkejä löytyy kaikkialta matoista lakanoihin vielä päiviä episodin jälkeen.

torstai 20. syyskuuta 2012

Seurasimme vainua

Ensimmäinen koirakahvila Vainussa käyntimme oli koirille pienoinen pettymys kun maanantaina kahvila oli suljettu, mutta toinen kerta oli onnistuneempi. 

Keittolounas oli todella hyvä, jauhelihakeittoa, lämmintä leipää ja kahvi vielä jälkiruuaksi. Eikä oltu hinnalla pilattu. Olin odottanut innolla mitä ihania juttuja koirille on tarjolla, ja tietysti ensimmäisellä kerralla halusin testata jotain ihan kummallista. Taisi mami tehdä sen virheen että valitsi keksin jonka ITSE olisi halunnut syödän sen kummempia koiria ajattelematta. Tässä siis päivän valinta:


Söpöhän se on kun mikä mutta koiria ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Pilkoin keksiä pienemmiksi paloiksi, mutta ei. Ivillä oli vähän yritystä, ei mitenkään innoissaan ollut mutta ei kai siinä muutakaan tekemistä kun odotteli että minä saisin oman ruokani syötyä niin pureskeli jotain pikkupaloja haisteltuaan niitä ensin aikansa.


Ariel sen sijaan tuijotteli omia murusiaan kuin olisin tarjonnut hänelle pieniä kiviä syötäväksi. Siellä maassa se keksinpala odottelee... (Tätä ei ehkä pitäisi sanoa ääneen mutta keksi ei uponnut vaikka liotin sitä jauhelihakeittoliemessä...)

Mutta siis Ariel on meillä nirsompi, ja kumpikin koira on paljon enemmän lihajuttujen perään. Keksissä oli kuitenkin tuo punainen kuorrutus ihan imelää joten en ollut yllättynyt ettei se meille oikein maistunut. Olisi pitänyt vain valita joka niistä palleroista mitkä oikeasti näytti "koirankekseiltä"! Varmasti oli tosi herkullisiakin tarjolla, tyhmä minä. Mami sai siis mahan täyteen, koirille pakattiin puolikas keksi mukaan mutta eihän sitä kotonakaan kukaan sitten syönyt.


Tässä kahvilan säännöt kaikessa lyhyydessään: 1. Omistaja vastuussa koiran asiallisesta käytöksestä ja huono käytös voi johtaa kahvilasta poistumiseen 2. Koiran pitää olla kahvilassa kytkettynä.


Kahvila oli tosi kiva ja kodikas, kalusteet ja kaikki sopi niin hyvin tunnelmaan. Ihmisille ja koirille löytyi herkkuja laidasta laitaan, ja pieni putiikki muita koirien tuotteita. Koira-aiheisia lehtiä löytyi selailtavaksi ja aika kului oikein leppoisasti. 

Harmi että emme enää pyöri Tampereen suunnilla, kävisimme kyllä syömässä useamminkin. Se oli kyllä tosi ihanaa kun pystyi lähtemään koirien kanssa lenkille ja sitten poikkeamaan heidän kanssaan yhdessä lounaalle! Lisää tälläisiä!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Mennään bussilla!



Löysin kätköistä viime keväältä tämän kuvan, puhelimella otettu niin ei kovin laadukas mutta tässä Ariel ja Ivi bussissa. Mikäs sen parempaa kuin katsella maisemia kaverin reppuselästä.

Arielilla on usein tapana makoilla Ivin päällä ja onhan hän kiloa kevyempikin. Ei Iviä ole koskaan haitannut. Tässä sitä taas mennään, tällä kertaa bussissa, naureskelin itsekseni kun kaverit tähän asetelmaan päättivät mennä matkustamaan.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Uintitreenit. Eikun siis agility

Meidän ensimmäiset sadetreenit! Juuri meidän treenien kohdalle osui koko viikon tai kuukauden pahin sadekuuro, aina kun ajattelimme että se on jo menossa ohi, sade vain yltyi. Minun ja Arielin vuoro ei ollut edes kaikkein pahimman sateen aikaan, olimme ryhmän loppupäässä mutta sitten kentällä oli jo lammikoita jotka olivat melkein mahaan asti Arielia. Sadekaan ei kokonaan lakannut ja hetkessä hänkin oli aivan uitettu.

Ai kun on kivaa! Pyyhkeen sisällä odottelemassa toista kierrosta.

Meitä ennen mennyt koira oli jo juossut moneen otteeseen pois kentältä ja katokseen istumaan minun viereeni, ja lopulta päätti jäädä asumaan putkeen koska sehän on aivan loistava sadesuoja. Kieltämättä meitä kyllä nauratti kun treenien ohjaaja ja koiran omistaja seisoivat sateessa ja kävivät jotain juttuja läpi, koiran katsellessa katoksen suojista eikä sillä ollut aikomustakaan lähteä sieltä pois.

Ariel oli surkea näky pitkä turkki aivan märkänä ja vauhti oli sellaista kävelyvauhtia pikku hypyillä ja lätäköiden kohdalla "hyyyyi onpa syvä lätäkkö".  Juuri parin ensimmäisen aidan jälkeen oli ennen seuraavaa pahin ja syvin lätäkkö kaikista, eikä Arielia olisi huvittanut mennä koko aitaa ollenkaan. Tämän jälkeen tuli putki, joka oli sekin märkä ja likainen ja hyi, aluksi hän ei halunnut mennä siitä läpi eikä edes astua sinne jalallaan mutta lopulta ei sitten toisaalta halunnut tulla sieltä uloskaan joten jäi putken alkuun (sateelta suojaan) katselemaan.

Saimme kuitenkin houkuteltua hänet putken läpi muutaman kerran vaikka en tiedä miten hän sieltä konttasi läpi, niin kauan kesti. Sateen hiukan rauhoituttua saimme takasuoralla muutaman kerran ihan hyvänkin vauhdin päälle, siellä oli myös vähiten niitä järven kokoisia lätäköitä. 

Pienempikin sade olisi riittänyt ensimmäisiin agilitytreeneihin sateessa mutta olihan se hyvä kokemus. Kyllä me saadaan vielä kunnon vauhdit päälle ja sitten ei edes huomata mitään sateita, toivotaan että ensimmäinen kerta oli nyt se pahin!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Se on täällä!

Syksy on taas tulossa. Tai taitaa olla jo täällä. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että Ivi ei enää jää jokatoiseen varjoon makoilemaan kun Suomen kesätkin ovat kuulemma liian kuumat että mitään lenkkiä jaksaisi kävellä. Ja siitä, että illan viimeisellä vessakeikalle ei voi enää lähteä shortseissa tai vilu yllättää.

TAI siitä, että Arielin mahakarvoista ja jaloista saa repiä kaikennäköisiä lehtiä irti jokaisen lenkin jälkeen jos on yhtään metsän reunassakaan käväisty jalkakäytävältä eksyttyä.

JA siitä että tassupyykkiä saa taas harrastaa lähes joka kävelyn jälkeen kun sateista on ja vähintäänkin märkää. Kaikkialla.

Parasta syksyssä onkin sitten nämä viimeiset lämpimät hetket kun voi istua rannalla tai puistossa ja laittaa silmät kiinni ja jos ei juuri silloin hirmuisesti tuule niin voi vielä muistella mennyttä kesää ja antaa auringon lämmittää.


Eivät ne pimenevät illatkaan maailmaa kaada. Kun ulkona tuulee ja lentelee vesipisaroita sinne tänne ja pimeä tulee koko ajan aikaisemmin, on se vain yksi hyvä syy lisää jäädä sohvalle juomaan kaakaota ja antaa nallejen tulla sohvannurkkaan viereen pureskelemaan kivoja herkkuluita.

torstai 6. syyskuuta 2012

Meidän tv-stara

Ivillä oli elämänsä ensimmäinen televisioesiintyminen kun hän pääsi Nelosen meteorologin kanssa tekemään pientä pätkää säätiedotukseen. Nätisti ja rauhallisesti hän katseli tapahtumia sylistä vaikka oli ihan vieraita ihmisiä ja ei kamerat ja mikrofonit edes häirinneet yhtään..!

maanantai 27. elokuuta 2012

Viikonloppu, osa 2 : Ympäriinsä

Ehdimme nauttia Helsingistä ihan kunnolla viime viikonloppuna. Tässä kuvina tiivistelmä viikonlopusta ja kaikesta mitä ehdimme tehdä ja nähdä!

Söimme espalla kesän viimeiset pehmikset. Mami antoi poikkeuksellisesti nallejenkin nuolaista. Ihan vähän.


Olimme Senaatintorilla tuomiokirkon rappusilla paistattelemassa päivää ja katselemassa poliisien päivän tapahtumia ja paikalla pyöriviä turisteja. Ja taisi eräällä BB-julkkiksella olla samaan aikaan juuri häätkin, sen tosin saimme tietää vasta myöhemmin vaikka vilaukselta häävieraita näimmekin!


Paikalla oli myös poliisikoira esittelemässä osaamistaan. Perheen pienimmiltä ja muilta asiasta tietämättömiltä saattoi esitys mennä hiukan ohi, sitä ei oikein selostettu kovin hyvin mutta he siis esittivät miten koira tutkii auton sisältä ja ulkoa.


Piipahdimme myös Red Bullin mäkiautokisoissa, oli kyllä hienoja "autoja" paikalla, kuvassa kalakukko-niminen menopeli. Kalat ja kaikki kyydissä!


Lauantai ja sunnuntai kuluivat suurimmilta osin ulkona, ja välillä piti levähtää syömään. Ivi lepäili kauppatorilla satamassa renkaan varjossa.


Ja nämä kaikki sen lisäksi että sunnuntaina oli erikoisnäyttelypäivä! Kyllä tuli otettua lämpimistä päivistä kaikki ilo irti.

Viikonloppu, osa 1 : Erikoisnäyttely

Viikonloppuna Kaivopuistossa oli kääpiökoirien erikoisnäyttely. Lähdimme Ivin ja Arielin kanssa näkemään tuttuja ja kannustamaan kauniita näyttelyyn osallistuvia maltankoiria. Ilma oli mahtava ja vietimme tunteja istuskellen nurmikolla nauttien kesän (tai onko nyt jo syksy) viimeisistä lämpimistä hetkistä.

Auringonottajat kehän reunalla
Maltankoiria oli ilmoittautunut 12, joukossa mukana mm. Arielin velipuoli. Yleisön joukossa oli sitten enemmänkin edustusta ja paljon pieniä valkoisia. Taas tuli mieleen että joskus tulevaisuudessa voisi näyttelyharrastaminen kiinnostaakin, mutta ei varmasti vielä aikoihin... ei riittäisi kädet kolmannelle nallelle edes tässä vaiheessa! Kaksi on aika hyvä määrä, Ivi meidän temppukuningatar ja Ariel tuleva agilityhirmu.:) Se olisi sitten ihan eri elämää pitää turkista huolta; kyllä sai taas ihastella viimeisen päälle huollettuja ja laitettuja turkkeja, niin kauniita olivat kaikki ja aikaa on varmasti kulunut!

Upeita voittajia..

...ja kaunis Kaivopuisto

torstai 23. elokuuta 2012

Treeniuutisia

Ilouutisia: agilityuramme jatkuu ainakin toistaiseksi vaikka olin heittämässä koko lajia roskikseen joidenkin viikkojen takaisen kauhukokemuksemme jälkeen. Ariel on nyt tottunut uuteen paikkaan ja ulkona harjoitteluun ja ollut harjoituksissa enimmäkseen jopa hyvinkin innoissaan. Varmaan siksi kun on päässyt tekemään paljon lempijuttujaan: hyppyjä ja putkea ja oikein kunnon vauhdilla. Ja syömään lihapullia. Emme lähde enää koskaan harjoituksiin ilman lihapullia. Tai broileripyöryköitä.

Tehdäksemme sääntöön poikkeuksen testasimme myös nakkeja ja kyllä maistuivat nekin. Meillä on nyt pohjalla parit tosi kivat treenit. Pääsimme viimein tekemään sitä matalaa A:ta mistä olen haaveillut ja niin kuin arvelinkin Ariel juoksi sitä ihan samalla vauhdilla ja innolla kuin normaalia puomiakin. Tästä on hyvä lähteä oikeaa A:ta kohti. Ohjaajien ehdotuksesta päätimme että emme lähde ainakaan alustavasti edes harjoittelemaan pysähtymisiä ja odottamisia A:lla ja puomilla. Hän on niin pikkuinen että ohjaajan mielestä tässä vaiheessa se vain hidastaisi häntä. Olen aivan samaa mieltä.

Ei kaikki ole pelkkää ruusuilla tanssimista kuitenkaan ollut. Rengas on nyt taas yhtäkkiä pelottava Arielin mielestä. Onhan siitä kieltämättä ihan liikaa aikaa kun sitä viimeksi alkeiskurssilla teimme ja silloinkin vasta aivan viimeisellä kerralla sain Arielin renkaasta läpi muutaman kerran. En tiedä miksi se pelottaa häntä, mutta tällä kertaa jäimme vielä aika vaiheeseen: Ariel söi herkkuja pää renkaan sisällä ja näytti jo hetken siltä että hyppäisi mutta sitten iski taas pelko. Pitää varmaan kotona rakentaa jonkunnäköinen irtorengas ja aloittaa sillä.

Radalla juoksemisen kannalta Ariel on niin paljon minua edellä. Hän kyllä hyppäisi ihan mitä vain ja vauhtiakin alkaa olla ajoittain tosi hyvin, mutta itse olen aivan pihalla kaikkien eri ohjaamisten ja valssien ja jättöjen ja leikkausten kanssa. Varsinkin jos niitä pitäisi tehdä useampi peräkkäin. Lisäksi jään aina ihan turhaan odottelemaan Arielia joka kyllä tulee perässä ja hyppää oikeat esteet vaikka en olisikaan sentin päässä vieressä seisomassa. Minulla on hieno pieni agilitykoira mutta itse olen ihan saamaton ohjaaja! Nyt sitten kotiin harjoittelemaan valssikäännöksiä keskellä olohuonetta.

Ariel ja pikkuputki

tiistai 21. elokuuta 2012

(Henkisesti) pitkä viikonloppu

Viikonloppuna Ariel ja Ivi olivat mukana elämänsä ensimmäisissä agilitykisoissa. Katsojien roolissa tosin. Tai tarkemmin, isossa häkissä teltannurkassa kun mami hoiti talkootehtäviä.

Päivät olivat pitkiä mutta nallet jaksoivat hienosti ja käyttäytyivät aivan mallikelpoisesti. Tämä olikin ihan hyvää häkissä olemisen harjoittelua molemmille. Iville siltä kannalta että paikalla oli paljon muita koiria jotka vähän hermostuttavat häntä välillä ja Arielille siltä kannalta että hän en kestäisi yhtään olla erossa mamista. Aluksi olikin pieni paniikki vaikka mami oli näköetäisyydellä, Ariel kun mieluummin seuraisi kantapäissä kiinni joka askelta.

Lopulta olin todella iloinen miten häkkiharjoittelu ja viikonloppu kokonaisuudessaan sujui. Monien muiden koirien tavoin kumpikaan ei itkenyt perääni tai haukkunut monotoonisesti häkissä. Ivi tietysti haukkui jos muita koiria tuli liian lähelle heidän häkkiään, mutta kun seiniä välillä vähän peitti oman rauhan saamiseksi päivät kuluivat leppoisasti nukkuessa ja välillä herkullisia luita pureskellessa. Ja välillä sitten mamin pieninä kanttiiniapulaisina.

Tästä hienosta jaksamisesta palkintona lähdimme maanantaiaamuna retkelle ja aamulenkille koirakahvila Vainuun. Suru oli suuri kun ovella huomasimme että kahvila on suljettu!


Kyllähän minä sen sitten siinä ovella tajusinkin, että joskus olen jostain lukenut nämä aukioloajat mutta ei se lähtiessä käynyt mielessäkään että maanantaina kahvila on suljettu. Koitamme onneamme uudestaan joku toinen päivä tällä viikolla, kyllähän sinne nyt on päästävä kun oven takanakin on jo käyty haistelemassa.

Kävelylenkki jatkui sitten kuitenkin ihan mukavasti kun kävimme pienessä eläintarvikekaupassa piipahtamassa ja kiltti kaupantäti hemmotteli nalleja herkullisilla kanatikkupaloilla. Tuntui että pikkumahat olivat ihan pohjattomat, niin paljon herkkuja sinne mahtui..! Nyt jaksaa odottaa vielä vähän aikaa että pääsemme Vainun herkkuja maistelemaan!

perjantai 17. elokuuta 2012

Pipi Ivi

Olen ollut vähän huolestunut Ivistä koska hän on viimeviikkoina viettänyt aikaa jos jonkin verran pureskelemalla etutassujaan. Ensin karvat alkoivat vähän vaihtaa väriä vaaleanpunaiseen ja yhtäkkiä toisesta tassusta oli karvat jyrsitty poikki. Soitin siis eläinlääkärille ja kävimme näyttämässä pikkuisen jalkoja saadaksemme jotain selkoa asiaan.

Koirien jalkojenpureskelu- ja iho-ongelmat ovat munimutkaisia juttuja niin kuin jo tiesinkin. Iho ei ollut mennyt rikki pureskelusta eikä siinä ollut mitään suurempia poikkeamia, mutta lääkäri sanoi että kokonaisuudessaan iho näyttää kaikkialla punoittavan. Muutamien testien jälkeen (iholta otetut näytteet) päätelmä oli se että ihoa aletaan hoitaan erikoisshampoolla joka tappaa bakteereita ja hoitoaineella joka auttaa myös ihon paranemisessa, ja tämän lisäksi kortisoonia sekä pillereinä että iholle suihkutettavaksi. Shampoolla pitää pestä useampi kerta viikossa ja koiran pitää antaa kuivua itsekseen pesun jälkeen. Meillä on koirat aina kuivattu hiustenkuivaajalla, muuten raukat värisevät viluissaan tuntikaupalla ja turkista tulee takkukasa kun koirat pyörivät märän turkin kanssa missä sattuu. Kuivaaja olisi kuitenki liian huono asia Ivin iholle nyt ja kuumuus ei tekisi hyvää iholle. Onneksi Ivi on melko lyhyessä turkissa niin toivottavasti hän kuivuisi nopeasti eikä palelisi liikaa.

Myöskin allergiaruokaan olisi tullut määräys vaihtaa, mutta meillä on allergiaruokaa syöty jo yli puoli vuotta muutenkin. Vähän aikaa sitten vaihdoimme ankasta kalaan ja sitä on nyt sitten sellainen säkki että riittää taas jouluun asti. Jossain välissä pitäisi kai testata että tuleeko sen ankan kanssa jotain ongelmia. Olettaen siis että pureskelu nyt näillä kaikilla hoitokeinoilla loppuisi. Ehkä yksi mahdollisuus voisi olla että se ruoka-aine ei sovi, mutta ei näistä ihojutuista oikein koskaan tiedän.

Muuten Ivi ei ole ollut mitenkään hiljainen tai kipeän oloinen, Arielin kanssa riehutaan päivät pitkät ja uudessa kodissa on uudet äänet ympärillä ja niillekin jaksetaan haukkua. On vain niin ikävää kun hiljaisina hetkinä toinen jyrsii jalkaansa kuin viimeistä päivää. Toivottavasti nyt näillä kaikilla lääkkeillä ongelma ratkeaisi.


Mami sanoi että nyt leikellään tassuistakin karvat lyhyiksi. Mami väittää että sekin on eläinlääkäritädin ideoita.